torstai 31. joulukuuta 2020

Etteivät värjyisi, etteivät särkyisi

 Etteivät värjyisi, etteivät särkyisi

Rikki menisi aivan kokonaan

Suojaa toivoen, rohkeutta keräten

Yrittivät elämää uudestaan ja uudestaan


Vasta kun murtuivat, periksi antoivat

Yrittämisestä pystyivät luopumaan 

Paikalleen jäivät

Mitään ymmärtämättä

Hyväksyen kaiken sellaisenaan


Kaikki oli lopulta kuten pitikin

Täydellisyys epätäydellisyydessä

Suurimmat onnistumiset epäonnistumisissa

Myös sydämen katovuosina

Sudenhetkinä

Maassa tuskaisena maatessa


Vallitsi rauha mielettömyyden keskellä 

Löytyi turva turvattomuudessa

Tuli viisaus miettimättä

Täytti rakkaus synkimpinäkin hetkinä

Toteutui tarkoitus olemiseen todeksi

Saapui unelmia verevämpi elämä

perjantai 27. marraskuuta 2020

Stardust

Stardust in her fingers

Stardust in her hair

All that magnificent glowing

Makes her magical and fair

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Pekalle

Sydämessäsi suuri hiljaisuus.

Kuin pimeässä, jossa valoa ei tuo kuin tuikkivat tähdet.

Jossa kaikki ympärillä nukkuu.


Mutta ei se ole tyhjyyttä.

Vain lepo, jonka tarvitset.

Kun olet aikasi katsonut revontulia.

Tallettanut niiden loistoa muistoihisi.

Sydämesi liike jatkuu.

Nousee uusi syvä sointi.

Joka yhtyy toiseen.

Jonka omakseen tuntee. 

tiistai 27. lokakuuta 2020

Pimeät kuilut

Pimeät kuilut ovat petollisia
Vetävät puoleensa 
Houkuttavat kurkistamaan 
Ottamaan selvää
Ja aivan huomaamattaan siitä mustasta liejusta myös huumaantuu
Jää tanssimaan vaitonaista tanssia
Tuntien vellin varpaiden väleissä
Ja niin on helppoa jäädä sinne 
Pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus
Kauemmaksi kuin edes halusi

Lieneekö sattumaa vain, että jostain etäältä kuuluvat sanat
Tai yksittäinen auringonsäde havahduttaa takaisin hereille
Näkemään, että ympärillä on silti vielä kauneutta
Ja että avaamalla salvan likavesi huuhtoutuu pois
Paine helpottaa
Ja jäljelle jää vain kaiku

Se tahma…
Se on silti  niin tarttuvaa
Vaikka luulee jo pesseensä itsensä puhtaaksi
Niin jostain sitä taas ilmaantuu sormiin
Eikä vesi ja saippua pese puhtaaksi
Eikä irtoa väkisin edes juuriharjalla
Sen pitää antaa kulua pois

Mutta ne pienet tummat läiskät käsissä saavat taas kaipaamaan
Tunnet pienen onton pakotuksen
Ja niin huomaat huhuilevasi kuiluihin
Jäät kuuntelemaan
Joko kuulet oman äänesi
Tunnistat sen
Vai vieläkö suru puristaa kurkkua

Ja samalla kaipaat ja pelkäät
Että sinulle vastaakin muu kuin kaiku
Tietämättä edes mitä sen voisi olla
Se voisi olla luisevaraajainen Kuolema
Tai sokaiseva Elämä
Jotain
Tuntematonta
Ja siksi niin pelottavaa 

Mutta juuri tällä hetkellä et halua asiaa ajatella
Tai ottaa selvää
Teet vihdoin sen, mitä kuilut opettivat
Suljet silmäsi
Ja annat itsesi vaipua tyhjään uneen  


Uudesta uudempi minä

Ymmärrän, koska minua ei ole aina ymmärretty
Osaan olla haavoittamasta syvään ja tahallani
Koska olen ollut niin monesti haavoilla
Olen luopunut jo niin monta kertaa, että voin olla tarttumatta kiinni
Uupunut, vajonnut, mennyt rikki niin monta kertaa
Että tiedän jo milloin maata vain paikallaan
Milloin antaa ajan kulua
Ja milloin kerätä palaset jälleen kasaan
Uudeksi kuvaksi
Jota opettelen minuksi kutsumaan
Odottamattomat asiat silti vielä satuttavat
Potkivat keuhkoni hetkesi lamaan
Kääntävät vatsani ympäri
Kun joku ihastelee pelottomuuttani
Vahvuuttani
Lämpöäni
Ja tuota kykyäni ymmärtää
Jos se sanotaan kuvitellen, että se kaikki on aina ollut minussa
Että siksi en voi ymmärtää heikkoutta
Kun minä olen niin perkeleen erinomainen ja viisas
Ei minulla ole ollut vaihtoehtoja!
Ei minusta ole pidetty huolta
Kysytty tuntuuko pahalta
Tai tarjottu auttavaa kättä
Ei ole ollut rintaa, mitä vasten painautua
Ei ole ollut perääntymisen tai heikkouden ylellisyyttä
Ei ole ollut asioita, jotka pitävät elämässä kiinni
Tai ilonaiheita
Aina ei ole ollut edes huonekasvia seuraa pitämään
Minut on murjottu tähän muotoon
Elämä ja ihmiset tekivät sen
Eivät pahuuttaan
Minulla on ollut vain kovin vähän arvoa
Minuun on voinut purkaa pahan olonsa
Minut on voinut uhrata
Heittää susille
Ja luottaa, että minä pelastan jälleen itseni
Nostan itseni takaisin pystyyn
Kait sekin on kehu, kun ihmiset luottavat, että minä selviän
Vaikka eivät luota siihen, että kykenevät siihen itse
Ja silti ei vaadi voimaa tai rakkautta ojentaa heille kaikille kätensä
Vaan olla antamatta
Olla hiljaa
Ja antaa asioiden vain olla
Antaa toisille vuoron opetella itse
Se ylellisyys, jota minulta ei ole koskaan puuttunut
Mutta nyt katselen jälleen uutta kuvaa
Vielä ymmärtämättömin silmin
Vielä hahmottamatta, minkä muodon otan seuraavaksi
Siinä on niin paljon keveyttä
Osaan puutteen ja kärsimyksen sanat
Mutta mistä löytää sanat tätä vapautta kuvaamaan?
Nauttikaa elämänne kokonaisina, olkaa hyvä!


sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Mustahattuinen mies kuiskii intiaanille

Mikä on se ääni, joka kuiskii vasempaan korvaan asioita?
Sanooko se, että et kelpaa?
Että et ole riittävän hyvä?
Vai onko se vain kuisketta pimeydestä, jossa ei ole edes sanoja?

Miksi se seuraa sinua kaikkialle?
Ei anna hetken rauhaa.
Kenelle koet olevasi velkaa niin paljon, mielenrauhaasi saa näin häiritä?

Milloin väsyt siihen?
Ajat pois?
Kun tiedät, että kaikki velat kyllä tasataan muutenkin. 
Jos ei tässä elämässä, niin seuraavassa.

Voitko sallia sen?
Vapautumisen?
Tahdotko koko elämäsi vain omiin käsiisi?
Vai tarvitseko aikaa?
Luopua?
Tehdä surutyötä?
Ennen kuin astut askeleen kauemmaksi?
Ja sen jälkeen kuljet pysähtymättä...


torstai 1. lokakuuta 2020

Rakkauden mosaiikki

Palasia värikkäitä tien varreltani keräsin. 
Niitä yhteen sovittelin, kunnes unestani heräsin. 
Peili muuttui todeksi, katselin omaa kuvaa. 
Näkyä mä ihmettelin ja yllättävää lupaa. 
Harteiltani laskea sain taakan ikiaikaisen. 
Muodon muuttaa uudeksi, jättää pois vaivaisen. 
Pelkkä kuu en enää ollut, heijastaen aurinkoa. 
Vaan aivan oma sinfonia, joka kutsuttuna
maata, merta, ilmaa kitkee, tuoden helpotuksen. 
Joka kylvää uuden liikkeen, tuo julki ilmoituksen. 
Rajapyykki saavutettu, on aika jättää vanha. 
Sovitettu synnit on, vanhentunut karma. 
Ei edes roolit palvelijan toimi sovittuna. 
Jos menneen, suvun, sielun, maan ongelmat ratkottuna. 
Vapaasti valiten, tietä astuen, mieli kevyenä. 
Itsemme löytäen, erillisyydestä luopuen toimimme yhteisönä. 
Ohjaten maista laivaa kohti tähtitaivaan kaarta. 
Neon oktaavia tapaillen, Utopian saarta. 
Luoden uutta dynastiaa, maailmanjärjestystä. 
Tasapainon valitessa, kaikki tulee sydämestä
ja nii aika pysähtyy ja alkaa alusta. 

Lautturi

Elämäni synkkien virtojen yli löytyi paikoin silta,
mutta tuli lautturikin tutuksi.
Aina ei ollut antaa rahaa.
Onneksi palkaksi kelpasi myös laulu, 
vaatteet tai viimeiset eväät.
Uuvuttavan monta ylitystä tuon tumman ja hiljaisen hahmon kera ylitin.
Toistuvasti pyytelin:
"Olkootte jumalat suopeita ja tämä on viimeiseni". 

Kerran tuo pieni vene sai töytäisyn tumman virran uumenissa lymyävältä kiveltä.
Seurasin kuin hidastuksessa, miten viitan huppu tipahti lautturin harteille.
Odotin jotain synkkää ja pelottavaa.
Yhtä raskasta kuin oloni aina virtaa ylittäessä.
Mutta kasvot olivatkin kauniit,
suu hymyssä
eikä silmissä hehkunut kalma, vaan elämä.

Se yksi ylitys oli käännekohta.
Vaikenemisen sijasta tekikin mieli jutella,
kun kuunnellessaan käänsi kasvonsa puoleeni. 
Katsoi suoraan päin.
Kipinänsä lämmitti rinta-alaa.
Nosti huomaamatta hymyn huulille.
Tuli halu hassutella.

Lautturin äänessä oli erityinen lämmin sointi,
joka loi kuplan pimeän keskelle.
Ja kun sain viimein nauramaan, jokin minussa muuttui.
Pysyvästi.
En enää vältellyt virtoja, vaan suorastaan odotin.
Lämpimiä rupatteluja,
jotka herättivät minussa enemmän eloa kuin elävät.
Koskea en silti uskaltanut.
Hävetti kysyä, mitä siitä seuraisi.

Aloin valmistautumaan noita retkiä varten.
Etsin retkiltäni kauneimmat kivet.
Tai poimin niityltä kukkia seuraavaa lähtöä odottamaan.
En surrut lautturin viedessä palkkionsa,
vaan ilolla annoin.
Jäin odottamaan olisiko lahjani mieleen.

Kovin toiveikas en uskaltanut olla.
Olinhan kuitenkin lihaa ja verta.
Enkä lautturista edes tiennyt mikä oli.
Yksi jumalista vai joku tuomituista?
Vaikka mietinkin, voisiko kukaan olla vankilassa ja säteillä noin?
Edes niin synkän viitan alla?

Laitoin merkille,
että lahjani lautturi säilytti.
Laiturin ympärille oli kerääntynyt jo lähes pellollinen kukkasia.
Niitä eri väreissä ja muodoissa olevat kivet reunustivat
- pieni keidas pimeän keskellä.

Ja hiljalleen lautturikin muuttui.
Viitta ei ollut enää pikimusta,
vaan se heijasti syvää violettia ja sinistä.
Äänen tummaan sävyyn oli hiipinyt keveyttä.
Nauru solisisi kuin vuoripuro.
Tuoden keveyden, 
johon eivät kyenneet edes kuulaimmat talvipäivät.
Ja ympärillä oli hehku,
kuin maallisten tähtien ympärillä yötaivaalla.

Lopulta normaali elo menetti makunsa.
Mietin vain lautturia.
Ketä nyt kuljettaa?
Ja heläjääkö naurunsa muille?
Herättääkö saman kaipuun kulkea 
yhä uudelleen kohti synkän veden piennarta?
Ja sen valtiatarta?

Lopulta en kestänyt.
Kuljin jälleen laiturin päähän
odottamaan purtta takaisin.
Ja kun lautturi viimein saapui,
käteni ojensin,
kaappasin syliini ja
suutelin.
Välittämättä seurauksista
keräsin rohkeutta: 
"Tulkoon tuomio! 
Vaikka paikkaan, jota en osaa edes kuvitella!".

Vastustelematta vastattiin suudelmaani.
Ja miten hellästi kätensä päätäni sivelikään!
Hukuin aikaan.
Ajelehdin ikuisuudessa.
Unohdin itseni.
Ja kaikki synkeät matkat ja tragediat niiden takana,
vain löytääkseni itseni uudelleen.
Kuin olisin syntynyt kuolematta.
Eikä sydämeni ole koskaan laulanut niin…

On mysteeri, miten siitä koskaan heräsinkään.
Kun avasin silmäni, tumma viitta oli tiessään.
Eikä enää seisottu laiturilla, vaan korkealla kallion reunalla.
Miten niin kävi, en ymmärrä.
Näin lautturin viimein sellaisena, jona hänet nyt tunnen.
Ilman viittaa, mutta ympärillään edelleen sädekehä.
Jota ei tosin näe, mutta tuntee.
Kuin tavallinen ihminen.
Ollen silti edelleen mysteeri, mikä todella on.

Elämme ihmisinä.
Ei kaikki ole vain mutkatonta,
mutta ihmeellisen kauan on jatkunut elämä.
Ilman ainuttakaan ylitystä.
Peiton lämmössä kyselen joskus: 
"Kauanko näin voi jatkua?".
Rakkauteni ei siihen vastaa, 
vaan suutelee minut taas ajattomuuteen.
Ehkä tämä ei pääty?
Vaan jatkuu?


maanantai 28. syyskuuta 2020

Rakkauden Linnunrata

 Uudista
Pese puhtaaksi
Sivele tuhka iholtani 
Tuo esiin kasvot,
jotka tavoitan vain unissani

Vasta kalpean kuvan näen siitä,
mikä voisin olla minä.
Nähdä koskettamatta sietämätöntä
Malttamattomuus estänyt nauttimasta näkyville tulevasta ihosta 
Tarve kuoria vaikka voimalla pois
repinyt haavoille

Ei olisi pysähtynyt kiittämään hetkestä
Siirtymän ikuisuuteen tapahtuessa pyhyydellä 
Ei olisi vastasyntynyt lapsi,
rakastamista odottava hupsu,
uurteitaan hellivä historiikki

Synnyn vielä kertaalleen
Eikä tähtien asennolla ole merkitystä
Vuorovetten liike saa jatkaa rytmiään
Muuttamatta mitään antaudun
Muutun jälleen tähtipölyksi
Maalaan kaksoissateenkaaren
Rakkauden Linnunradalle

Haukkani

 Haukkani, minä kadotin muistini

Rakkaani, sinut muistin, vaik' hapuilin


Haukkani, miksi eksyit ja katosit? 

Haukkani, löysitkö etsimäsi? 


Raakkaani, mikset tule jo takaisin?

Haukkani, särjet sydämeni


Raivoni nousee

Kipinää lyö

Sisälläni tunne

Joka sisuksia syö 


Tuli metsät tuhkaks polttaa

Raivotarta pysäyttää ei voi

Punainen hehku sekä hiili

Piilotti kauneuden pois


Ja tartutti sairauden, pimeään vaivutti


Pitkään uneen pellon laitaan

Ääreen veren väsyi, nukahti

Päällään peitto muodon vuoren

Lumen keskellä heräsi


Ja kaiken tuhon korjasi, sovitti


Haukkani mun, etkö tulisi jo syliini?

Haukkani, etkö jäisi jo viereeni?


Rakkaani, miksi hakkaa sydämesi?

Haukkani, ota paikkasi


Haukkani mun, minä tunnistan sun 

Haukkani, tulit viimein kotiin


Korvani vinkuu

Huutoni kajahtaa

Muotoni muuttuu

Virtaan voimaa


Syntyi uusi aikakausi

Tuhosta tuli Luojatar

Ruskea muuntui väriin kullan

Sininen punaan yhtyi, synnytti


Uranian, rakkauden merkiksi


torstai 3. syyskuuta 2020

Pienen tytön tyllerön matka voi alkaa

 On aika laskea viimeinenkin haarniska maahan
ja muuttaa muotoaan. 
Totutella hetki siihen, että joka askeleella ei tarvitse ponnistaa reisistä.
Eikä käsien tarvitse olla alati asennossa suojelemaan. 
Maailman haastava asento muuttukoon antautuvaksi. 
Sydän antamaan tottunut muuttukoon vastaanottavaksi. 
Ei niin mitään tarvitse piilottaa. 
Ei juosta mitään pakoon 
tai tarvi edes kurkottaa. 
Vihdoin tuntuu, että asiat voisivat olla tässä. 
Ja että kaikki voi olla hyvin, tään pienen tytön tyllerön elämässä. 

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Vielä tuntuu pahalta

 Vielä tuntuu pahalta
Mutta se helpottaa 
Kun eteenpäin jaksan vaan

Vielä sormiani polttaa
Maa altani romahtaa 
Mut näen auringon pilkistävän

Vielä tielläni haparoin
Tahdon nähdä aamunkoin
Mihin syliin mä putoonkaan? 

tiistai 18. elokuuta 2020

I am a mountain

 I am a mountain
So big, some cannot see
My top or my bottom
For them I don’t even excist

I quess this is a manifest
For all you others and rest
Who can see me and hear me well
Don't scare it's not a farewell

This is what I know
Don't stop searching for your soul
There are more than just one way
Trust the darkness will fade away

Find creator within you
To be one of those few
Who are different and something new
Reborn to be true you

You are the reason
You are your mission
It's a lie, you cannot choose
Take the power starting this day 

This is a manifest
For you who know me best
Don't hide open your heart
For all, that's a good start

I am a mountain
Of love, some cannot see
My top or my bottom
But I'm glad, you see me as whole

perjantai 14. elokuuta 2020

Kimmo Juhanille

Onko se elämää, jos menet läpi kaiken niin että et tunne?
Ellet tartu mihinkään kiinni, joka on tärkeää sulle?
Tai edes ota selvää, mikä puhuttelee sydäntä?
Kuinka löytää onnen ja elämään merkitystä?

Jos kaiken läpi menet toisia miellyttäen. 
Sallien suuntasi päättää perässään vetäen.
Mikä paikkasi silloin on maailmassa?
Mistä edes tiedät, että olet olemassa? 
Onko sillä väliä, jos vaivoin vain hengittää? 
Liikkuu, puhuu, mutta suonissa ei liiku elämää? 
Mitä kaikesta saat sä silloin sulle? 
Kun et itsellesi maailmaan paikkaa varaa, vaan säästät kaiken rakastetuille? 

Onko edes totta, mitään et tuntea tahdo? 
Pelkkää viivaa, arkea vain? Ei, havahdu. 
Etsit merkitystä kaikista muista, vaan et sinusta. 
Katso kaiken läpi ja irtaudu kivusta. 
Kipu on vain opettaja valeasussaan. 
Löydät kyllä totuuden, jos käyt ahertamaan.

lauantai 8. elokuuta 2020

Karinnalle

 Hey there, beautiful!
The one that shines in the dark.
What's your focus?

Do you want to travel to the stars and back?
Or would you like to stay where you end up?
Do you want to escape?
Or would you like to be completely still?
Without moving even a toe?

Please, listen to your heart instead of your gut.
Feel emotions that are flooding you every day.
What's the point in living,
if you can't do it for you?
If you can't shine for you?

All that surrounds you
is what you created with pain.
Release the pain and create with ease.
Create with love that awaits you.
Create painfree.
Abundance.
Peace.

You have it in you.
All that you need is in you.
Love is in you.
You are love.

So...
Hey there, beautiful.
The one that could shine in bright daylight.
What's your focus?

maanantai 6. heinäkuuta 2020

I am the reason

 I  am  the reason to wake up in morning from bed

I am the reason to smile

I am the reason to make big plans for future

For me I don’t say goodbye


I forget about all the rest

I  have my  own nice little nest

And love is on it’s way  (/And I  have love by my side)

 I am the reason


* * *


You are  the reason to wake up in morning from bed

You  the reason to smile

Your are  the reason to make big plans for future

For you  I don’t say goodbye


Forget about all the rest

You  have your  own nice little nest

And love is on it’s way (/And you  have love by your side)

 You  are the reason

perjantai 29. toukokuuta 2020

Onnen Apila?

 Onko vielä pitkä matka?
Jos oikein pitkälle kädellä kurotan,
saanko jo sormilla kiinni?
Matka on ollut jo niin pitkä.
Ja raskas.
Olo on täysi.
Ja täysin tyhjä samaan aikaan. 
Mitä jos en jaksakaan enää?
En halua jaksaa enää?
Käykö minun sitten niin kuin laiturin että olen tuuliajolla?

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Elämäni kevät(?)(!)

Katselet kämmeniäsi
Ihmeissäsi
Niissä on edelleen sama taika kuin ennenkin
Mutta nyt ne lepäävät sylissäsi
Tyhjänä
Kaikki se pinnistys ja ponnistus tuli tiensä päähän kuin varkain
Aavistelit sen olevan tulossa
Mutta siltikin se onnistui tulemaan todeksi yhtenä arkisena torstaina
Mielen sivulauseessa 

Ymmärrät nyt hyvin, miksi oli tarve harjoitella
Ylipätään, mitä harjoittelit
Ja että harjoittelit itseäsi varten

Ei kaikki usva ole vielä poissa
Ei näkyvämä ole likimainkaan kirkas
Mutta tunnet itsesi yhtä eläväksi
Kuin niin usein tuijottamasi rannan kivikon
Joka hengenvedolla oma virtasi sinua huuhtelee
Palauttaa, rakastaa, hellii

Ja aistit kyllä, miten kolkutteleva kevät houkuttaa esiin vihreää
Herkkää vartta
Koko elämäsi odottaen oikeita olosuhteita
Mutta joka ei lopulta pyytänyt lupaa keneltäkään
Eikä suostunut enää odottamaan päivääkään

Ei paukkuva pakkanen, ei takatalvi voi säikäyttää epäröimään
Kun on kokenut kaiken sen mitä minä
Kun on kävellyt läpi kuoleman autiomaan
Ja selvinnyt hengissä

Ja siihen minun on hetkeksi pysähdyttävä
Tarkastelemaan ihmettä, joka kantaa nimeäni
Ottamaan vastaan elämäni kevät (?)(!)

perjantai 14. helmikuuta 2020

Ystäväni

 Ystäväni

Sanoit sen niin monta kertaa

Että viimein pysähdyin ajattelemaan

Olinko sittenkään sammakko?

Jos olenkin perhonen?

maanantai 13. tammikuuta 2020

Urpuviidan mietteitä

 Elämän juoksuhiekka mua ahdistaa
Tuntuu, että hukuttaa, pitää mua paikallaan
En rannekellon anna aikaani mun tahdistaa
Yöllä en nuku, päivällä en aherra

Vaikka aina en hymyile, en silti ole toivoton
Ajatusten virta vaan on niin vitun loputon
Sisällä tunnen mikä oikein on tai mikä väärin
Kun maailma ei sitä näe, se nostaa käyrän sfääriin

Miksi rauha, rakkaus ei maapallolla vallitse?
Miks egot, oma etu ihmisiä hallitsee?
Vaik tuntuu et tää meno onkin perseestä
En luovuta, vaan jään odottamaan ihmettä