Pimeät kuilut ovat petollisia
Vetävät puoleensa
Houkuttavat kurkistamaan
Ottamaan selvää
Ja aivan huomaamattaan siitä mustasta liejusta myös huumaantuu
Jää tanssimaan vaitonaista tanssia
Tuntien vellin varpaiden väleissä
Ja niin on helppoa jäädä sinne
Pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus
Kauemmaksi kuin edes halusi
Lieneekö sattumaa vain, että jostain etäältä kuuluvat sanat
Tai yksittäinen auringonsäde havahduttaa takaisin hereille
Näkemään, että ympärillä on silti vielä kauneutta
Ja että avaamalla salvan likavesi huuhtoutuu pois
Paine helpottaa
Ja jäljelle jää vain kaiku
Se tahma…
Se on silti niin tarttuvaa
Vaikka luulee jo pesseensä itsensä puhtaaksi
Niin jostain sitä taas ilmaantuu sormiin
Eikä vesi ja saippua pese puhtaaksi
Eikä irtoa väkisin edes juuriharjalla
Sen pitää antaa kulua pois
Mutta ne pienet tummat läiskät käsissä saavat taas kaipaamaan
Tunnet pienen onton pakotuksen
Ja niin huomaat huhuilevasi kuiluihin
Jäät kuuntelemaan
Joko kuulet oman äänesi
Tunnistat sen
Vai vieläkö suru puristaa kurkkua
Ja samalla kaipaat ja pelkäät
Että sinulle vastaakin muu kuin kaiku
Tietämättä edes mitä sen voisi olla
Se voisi olla luisevaraajainen Kuolema
Tai sokaiseva Elämä
Jotain
Tuntematonta
Ja siksi niin pelottavaa
Mutta juuri tällä hetkellä et halua asiaa ajatella
Tai ottaa selvää
Teet vihdoin sen, mitä kuilut opettivat
Suljet silmäsi
Ja annat itsesi vaipua tyhjään uneen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti