Elämän juoksuhiekka mua ahdistaa
Tuntuu, että hukuttaa, pitää mua paikallaan
En rannekellon anna aikaani mun tahdistaa
Yöllä en nuku, päivällä en aherra
Vaikka aina en hymyile, en silti ole toivoton
Ajatusten virta vaan on niin vitun loputon
Sisällä tunnen mikä oikein on tai mikä väärin
Kun maailma ei sitä näe, se nostaa käyrän sfääriin
Miksi rauha, rakkaus ei maapallolla vallitse?
Miks egot, oma etu ihmisiä hallitsee?
Vaik tuntuu et tää meno onkin perseestä
En luovuta, vaan jään odottamaan ihmettä
