Ritarin suru

Haarniska on niin kovin raskas kantaa

epätoivon hetkellä.

Mutta raudan takaa kyyneleet eivät näy.

Viitan alta ei näy miten käsi vapisee.

Näky haarniskan voi olla pelottava.

Mutta niin ovat myös kivusta ja tuskasta

vääristyneet kasvot.

Haarniska on kuitenkin aina tyyni.

Ja vakaa.

Ja luotettava.

Kasvot ihmisen ilmentävät liikaa tunnetta.

Alistuminen tappioon on helpompi haarniska yllä.

Se jättää edes illuusion kunniasta.

Vaikka miekka lojuisikin maassa tarpeettomana.

Hylättynä.

Ja vaikka ei olisikaan häpeää...

Mutta kun ei ole kunniaa!

Ei oikeutta puolustautua.

Ja vaikka minä unohdun.

Minun ei anneta unohtaa.

Mustan mielen malja

Joskus lepo ja laiskettelu tekee erityisen hyvää. Kuten minulle tänä aamuna. Olin hereillä jo paljon aikaisemmin, mutta kovista kehoituksista levätä johtuen jäin vain olemaan. Ja jäin kuuntelemaan. Ja mitä sattuikaan? Jotain todella hienoa. 

Jäin aistimaan hengitystä. Mitä se hengitys on juuri nyt. Ja hengitys oli todella voimakasta. Aivan kuin en olisi saanut henkeä pitään aikaan. Havaitsin, että Voice massage-kurssilla saadut pari hoitoa olivat taas helpottaneet oloa. Ja sitten tein muutaman syvähengityksen. Jossain kohtaa ahdisti. Aivan kuin ympärillä olisi vanne, josta ilma ei kulje kunnolla. Pullonkaula. Otin mielessäni käteeni sakset. Ja aloin katkomaan noita hengitystä ahdistavia lankoja. Yksi oli oikein paksu vyö. Ja sekin vain niks naks. Ja vedin ne kaikki pois. Yksi kerrallaan. Kehoni muuttui. Rentoutui. Ja kertoi mistä voisi vielä ottaa yhden narun pois. 

Ja sitten jostain syvältä sisältä nousi esiin näky. Aivan siellä vatsani pohjalla, aivan kuin kaivoon katsoisi, oli musta malja. Maljassa oli öljymäistä töhnää. Ei se malja iso ollut eikä sitä öljyäkään ollut enää runsaasti. Mutta sitä oli. 

Sain ajatuksen. Että nostan sen maljan sieltä pois. Ja niin tein. Vähän entisen pullonkaulan kohdalla jännitti, että onko väylä jo riittävän iso maljan poistamiseen. Vähän reunat raapi. Samoin kurkun kohdalla kutitti. Mutta se tuli päälaen kautta ulos! Jäin katsomaan miten korkealle se malja oikein nousee. Niin korkealle, että silmäni ei nähnyt. En tiedä minne se meni, mutta jäin luottavaisin mielin ymmärrykseen, että jossain tuo malja tuhotaan. Lopullisesti.

Tuo kuilu ja kaivon pohja täyttyivät valkoisella valolla. Aivan kuin sisälläni olisi talvinen auringonpaiste. Juuri sellainen minkä näen olevan ulkona juuri nyt. Ja tunsin syvää kiitollisuutta. Aivan kuin suuri taakka olisi otettu pois. Ja uskomatonta kyllä, rintakehän kylkiluut lähtivät viimein mukaan hengitykseen. Myös selän puolelta. Kehon kudoksissa on hyvä olo. Jalkapohjat hikoilee. Kehon nesteiden virta tuntuu helpolta. Hoitavalta. Lempeältä.

Ja sitten tuli vielä yksi oivallus. Kirjoitin vuosia sitten runon, joka kertoi tuosta mustasta maljasta. Silloin se oli vain runo. Ei mielikuva. Alussa olevan kipuhelvetin keskellä oli paljon synkkiä ajatuksia ja sen myötä pahoja sanoja. Sekä itselle että muille. Sitä tunsi silloin olevansa kaikkea muuta kuin hyvä ihminen. En usko olleeni silloinkaan mikään v****mainen ihminen. Mutta jokainen kovaan sävyyn sanottu sana satutti minua sisältä. Oli sitten totta eli liiottelua. Jokainen ivalause. Jokainen pahansuopa ajatus, joka kumpusi omasta kivusta, itsesäälistä tai pelosta. Anteeksi. Ja ehkä viimein olen valmis antamaan ne itsellenikin anteeksi. Malja on nyt hävitetty. Muistoksi jäi vain runo.

* * *

MUSTAN MIELEN MALJA

Kun mustan mielen malja 

täyttyy äärimmilleen,

ei valita voi,

onko ystävä vai vihollinen se,

joka sielun jäteveden

saa niskaansa.

Voi sääli

ystävää,

joka lähelläsi viipyi

liian pitkään

pahan olon merkit huomattuaan.

Hän katseen luoda saa

ennen tunnettuun

ja miettiä

minne katosi hän,

jonka rakkaaksi oli itselleen lukenut.

Ja voi onnekasta

vihollista,

joka tahtomattaan

vihasi kohteeksi joutui.

Hän syyn

oikeutetun

sai inholleen

ja hymyn kera

saa aiotun rauhan haudata

paikkaan,

mistä sinä onneton

et sitä ikinä löydä.

Ja sinä kurja

tuijottaa saat

maljasi pimeyteen,

kun näet ystävän

ja vihollisen

enää

peilikuvina

itsesi rinnalla.

Mutta maljasi täyttyy jälleen…

1.2.2007

Kyselytunti

Kuuntele.

Sydäntä.

Mitä se sinulle puhuu?

Surusta?

Tuskasta?

Mitä se tahtoo, että voisi päästää irti siitä kaikesta?

Kaikki tai ei mitään.

Mitä se tarkoittaa?

Miksei askel askeleelta?

Miksi olet niin julma itsellesi?

Eikö riitä, että olet olemassa?

Että tunnet lämmintä ja kylmää?

Että näet auringon ja yön pimeän?

Mikä riittää?

Kuka ylipäätään sanoo missä se raja on?

Kun et itse siihen vielä kykene.

Etkä voi jo antaa olla?

Olla vain hetkessä?

Rauhoittua vai itseesi?

Eikä mitäään säntäilyä muiden perässä.

Et sinä yksinäsi maailmaa pelasta.

Et vaikka juoksisit kuinka.

Vaikka väsyttäisit itsesi näännyksiin.

Kuten väsytit jo itsesi.

Jos vaikka vain hetki pelkästään itsellesi?

Edes hetki lempeyttä ja huolenpitoa?

Kokeile. 

Kokeilisitko?

Ole kiltti.

Kerrankin ole kiltti itsellesi.

Ihme

Rakkaat valon auttajat.

Rakkaat sydämen opastajat.

Kuulkaa pyyntöni vieno.

Tai höh, kuulkoon koko tienoo!

Jos kerran vielä poskea silittää voisin,

pehmää, 

niin onnellinen oisin.

Sydän vasta puolillaan.

Se pitäis saada kuohumaan

reunojensa yli.

Ja vaikka kuinka hymyilen,

hassuttelen, laulelen,

niin tyhjä on mun syli.

Kaipaan syliin täytettä!

Jotain mitä silittää.

Jotain millä kertoa

mun rakkauteni määrää.

Tää on se Suuri Salaisuus,

jonka piilossa olen pitänyt

myöskin itseltäni.

Ennen raasu uskottelin:

”En ole kovin kelvollinen,

vaan astia oon viallinen,

joutaakin hävitä pois.”.

Valuvika.

Sukuvika

mielen taakkanani.

Sitä jäykin niskoin kannoin

myöskin puheissaani.

Vaan jos pyyntö viimein kuuluis

ääneen sanottuna.

Kulkis korvaan eteenpäin

ja voisi tapahtua.

Tuo toive ennen salainen

on nyt kaikille julkinen.

Nyt viimein vastaan otan lahjan

jota minulle on tarjottu.

Tapahtukoon ihme!

Sillä olen rakastettu ja siunattu.

* * *

Lapset pellavapäiset 

leikkivät suuren kuusen juurella. 

Näetkö?

Voi miten heidän naurusa heläjää?

Kuuletko?

Haistatko tuon kesän tuoksun?

Tunnetko miten aurinko lämmittää ihoa?

Maista suudelma huulillasi.

Ja kuvittele, että tämä kaikki on totta.