Osaan olla haavoittamasta syvään ja tahallani
Koska olen ollut niin monesti haavoilla
Olen luopunut jo niin monta kertaa, että voin olla tarttumatta kiinni
Uupunut, vajonnut, mennyt rikki niin monta kertaa
Että tiedän jo milloin maata vain paikallaan
Milloin antaa ajan kulua
Ja milloin kerätä palaset jälleen kasaan
Uudeksi kuvaksi
Jota opettelen minuksi kutsumaan
Odottamattomat asiat silti vielä satuttavat
Potkivat keuhkoni hetkesi lamaan
Kääntävät vatsani ympäri
Kun joku ihastelee pelottomuuttani
Vahvuuttani
Lämpöäni
Ja tuota kykyäni ymmärtää
Jos se sanotaan kuvitellen, että se kaikki on aina ollut minussa
Että siksi en voi ymmärtää heikkoutta
Kun minä olen niin perkeleen erinomainen ja viisas
Ei minulla ole ollut vaihtoehtoja!
Ei minusta ole pidetty huolta
Kysytty tuntuuko pahalta
Tai tarjottu auttavaa kättä
Ei ole ollut rintaa, mitä vasten painautua
Ei ole ollut perääntymisen tai heikkouden ylellisyyttä
Ei ole ollut asioita, jotka pitävät elämässä kiinni
Tai ilonaiheita
Aina ei ole ollut edes huonekasvia seuraa pitämään
Minut on murjottu tähän muotoon
Elämä ja ihmiset tekivät sen
Eivät pahuuttaan
Minulla on ollut vain kovin vähän arvoa
Minuun on voinut purkaa pahan olonsa
Minut on voinut uhrata
Heittää susille
Ja luottaa, että minä pelastan jälleen itseni
Nostan itseni takaisin pystyyn
Kait sekin on kehu, kun ihmiset luottavat, että minä selviän
Vaikka eivät luota siihen, että kykenevät siihen itse
Ja silti ei vaadi voimaa tai rakkautta ojentaa heille kaikille kätensä
Vaan olla antamatta
Olla hiljaa
Ja antaa asioiden vain olla
Antaa toisille vuoron opetella itse
Se ylellisyys, jota minulta ei ole koskaan puuttunut
Mutta nyt katselen jälleen uutta kuvaa
Vielä ymmärtämättömin silmin
Vielä hahmottamatta, minkä muodon otan seuraavaksi
Siinä on niin paljon keveyttä
Osaan puutteen ja kärsimyksen sanat
Mutta mistä löytää sanat tätä vapautta kuvaamaan?
Nauttikaa elämänne kokonaisina, olkaa hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti