Minä en ole ehtymätön kaivo

Sieluni tuli palaa ikuisella liekillä.

Ollen aina valmiina jakamaan lämpöään ja viisauttaan muille.

Väsymättömästi ja kyselemättä miten minä tästä hyödyn.

Koska erillisyys on harhaa.

Kaiken minkä teen sinulle, teen myös itselleni.

Ihmisenä minä en ole ehtymätön kaivo,

joka jaksaa levotta ja ravinnotta. 

Odottamatta edes kiitosta palkakseen.

Maailmankaikkeus pitää huolta omistaan, 

mutta vain jos pidän huolta itsestäni.

Kaiken minkä teen itselleni, teen myös sinulle.

Arvostanko aikaani?

Arvostanko terveyttäni?

Arvostanko tarvettani levätä? 

Toteutanko itse ohjetta etsiä aihetta iloita?

Minä annan nuo muille, 

mutta niin paljon harvemmin itselleni. 

Huomaan itsessäni puutteen 

ottaa vastaan sen minkä annan.

Puhumattakaan siitä, 

että vaatisin sitä tasapainon nimissä.

Olen toteuttanut auttajan rooliani tunnollisuudella.

Jopa liioitellen sitä, 

jotta se sisälläni kytevä pelko itsekkyydestä 

saisi todistuksen 

ja olisi hiljaa.

Jotta joskus menneisyydessä muodostunut käsitys, 

että olen kylmä ihminen 

sulaisi pois.

Rajoitan maailmankaikkeuden yritystä 

pitää huolta minusta toimimalla, 

kuin minulle riittäisi vähemmän kuin muille.

Kuin riittäisi, että pysyn juuri ja juuri hengissä. 

Antakaa minulle muru ja minä pärjään sillä pitkään.

Mitä jos saisin edes vähän enemmän?

Mitä minä saisinkaan sillä aikaan?

Eikä vain itselleni.

Löydän itsestäni pelon runsautta kohtaan. 

Varsinkin taloudellista runsautta.

Silloinhan minun pitäisi hyväksyä olevani arvokas. 

Yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.

Minun pitäisi tehdä yksi vaikeimmista asioista elämässäni

ja antaa itsearvostusta.  

Ja minun pitäisi toimia tuon arvostuksen mukaan.

Ja minun pitäisi hyväksyä, että taloudellinen runsaus 
voi olla kiitos siinä missä sanatkin.

Eikä merkki itsekkyydestä tai muiden hyväksikäytöstä. 

Maailmankaikkeus antoi lahjani käytettäväksi.

Minä tein päätöksen käyttää niitä.

Haastoin pelkoni ja valitsin mennä eteenpäin. 

Ehkä on jo aika kiittää siitä itseäni?

Ehkä viimein voisin harjoitella opetella ottamaan 
myös kiitoksen vastaan, 

sinun ja maailmankaikkeuden.

Sellaisena kuin se minulle halutaan antaa 
eikä vain muruina. 

Asettamatta rajoja itselleni. 

Ajatus pelottaa.

Mutta lupaan yrittää. 

Minä niin mielelläni

Minussa asuu suuri suru.

Kaikista niistä vuosista, jotka pelkäsin elämää

ja katsoin miten se lipuu ohitseni.

Itken sitä rakkaudettomuuden tuntua, 

mitä olen kokenut niin paljon elämässäni.

Säälin sitä osaa itsessä, 

joka on vuosia janonnut vastarakkautta,

mutta saanut osakseen silkkaa torjuntaa, vähättelyä tai vaikenemista.

Ihmettelen sitä kovuutta,

jolla edelleen pakotan itseäni.

Tai miten eristän itseni lukkojen taakse,

piiloon kylmältä peiton alle. 

Jokin osa minusta vieläkin sanoo, että antakaa minun olla.

Antakaa minun jo luovuttaa ja vain haalistua pois.

Antakaa minun lahota paikoilleni ja singota ikuisuuteen.

Minä niin mielelläni eläisin ja rakastaisin.

Jos osaisin. 

Without a dope

 I’m tired of struggling

Tired of suffering

Tired of life without a hope

I’m tired of consciousness 

Tired of happiness 

And I wonder 

Why do I try to live without a dope?