On jo aika

Tyyneys on jo sisälläsi. 

Odottaa vuoroaan.

Vielä hetken viivyttelee, 

että pelko väistyisi. 

Että epäilys menettäisi voimansa.

Kun tila on vapaa, 

on tuon tyyneyden vuoro.

Ja sen myötä saapu valo.

Joka häikäisee pienimmänkin sopen
mikä sinusta löytyy.
Tekee turhaksi kaiken muun paitsi rakkauden.

Ja niin tapahtuu ihme.
Et olekaan yksin,
sillä rakkaus on sinussa.
Niin on aina ollut ja on aina oleva.

Mutta se hetki,
jolloin uskaltaudut katsomaan sitä
ensimmäisen kerran
silmästä silmään.
Pysähdy siihen.
Aisti se.
Ota vastaan.

Lausu: "Minä olen rakkaus
ja rakkaus on minä.".

This was a good day

Today was a good day, when you were around

That day would be the worst day, if you decided to leave me far behind

Not because I wouldn't find someone else to love me

Or to be in love

But it would be different and I would be sad

Me as divergent fear I couldn't find what we had

That special ingredient, the rhythm and the music

We both being radiant, all that makes as unique

So this was a good day, when you were around

And for that I thank you and ask ”Shall we continue our love?”

Koski

Kosken kuohu korvissani.

Kosken kauneus silmissäni.

Kosken kauhut muistoista kirkastuu.

Koskea katson kalpein kasvoin

Koskelle annoin ainoan lapsen.

Hyinen virta varpaita huuhtelee.

Koski oli alku ja elämän lähde.

Hulluus se iski minuun kosken tähden.

Kosken kauhuun itseni unohdin.

Kiviä kannoin, kiviä viskoin

Naamaani sain minä kosken piskon.

Ääneni kosken yli kantautui.

Koskessa tanssin ja koskessa lauloin.

Koskessa sain minä sydämeeni naulan.

Koski Tuonelaan lapseni saatteli.

Vaan anteeksi annan kosken tähden.

Itseni armahdan kosken nähden.

Kosken vapautan jälleen virtaamaan.

Kosken vapautan jälleen virtaamaan.

Itseni vapautan jälleen virtaamaan.

Itseni vapautan jälleen virtaamaan.

Kuuntele lauluna

Kultakehdon kasvatti

Synnyin rautahäkkiin.

Samanlaiseen, johon niin kovin moni muukin.

Hapuilin pimeässä kuolema kintereilläni.

Yritin vilkuttaa kaltereiden välistä valoon toivossa, 

että joku tulisi vapauttamaan minut.

Vaan huomasin, että unessa olin jo vapaa.

Ja että se olikin kultainen kehto, jossa minua kasvatettiin.

Kaikki rajoitteet ja kärsimys toimivat opaskyltteinä kulkea oikeaan suuntaan.

Ja jokainen seinä, vaikka tuntui iskuilta, olikin mitä rakastavin hyväily.

Ja aina käytössäni on ollut Äiti Maan povi

sekä Iäisen Isän syli.

Eikä minulta koska ole mitään todella tarvitsemaani puuttunut,

kun olen vain ymmärtänyt pyytää.

Ennen harvoin osasin. 

Ja kun tarvitsi vain pyytää.

Onneksi sen lopulta sisäistin.

Nyt kun kasvoin riittävän isoksi, synnyin kultakylvyssä uudelleen. 

Minusta tuli viimein se miksi Luojani minut tarkoitti.

Kalmattaresta tuli Luojajumalatar, Luojatar.

Enkä enää ollut kala joka ui kultavirrassa,

vaan virta itse.

Se, jota kalat seuraa.

Kun päivä kääntyi iltaan

Kun päivä kääntyi iltaan, 
sulki aurinko silmänsä ennen laskeutumistaan mailleen. 
Auringon myötä lohikäärmeet asettuivat lepäämään. 
Ja käänsi ritarikin, oikeuden ja rakkauden puolustaja, 
ratsunsa kohti kotilinnaa. 
Riisuttuaan rautapaitansa heitti sen uupuneena aidan päälle 
odottamaan seuraavaa päivää, seuraavaa taistelua. 
"Tämä oli hyvä päivä", ritari ajatteli ja tunsi suurta lämpöä sydämessään. 
Intohimon liekki, ruususydän teki jälleen tehtävänsä. 
Kaiken sen työn minkä hän teki, hän sai moninkertaisesti takaisin. 
Viimeisillä voimillaan ritari hymyily. 
Ja nukahti. 

Kerran vain katsoin

Kerran vain katsoin ja jo tiesin

Vain kerran koskin ja jo rakastin

Ja kun kiinni sinuun viimein painauduin

Antauduin

Olin valmis antamaan sydämeni

Jakamaan elämäni

Ja näin sen kullan, mikä meitä kahta yhdistää

Voimistaen hohdon niin kirkkaaksi, ettei enää ole pimeää

Kuinka kumpikaan ei jäisi toiselle rakkaudessa velkaa

Vaan kaikki annettu loisi runsautta, tasapainoa, jopa harmoniaa 

Tahdon sinun näyttävän sen valkoisen joutsenen

Kotilosta kuoriutuneen perhosen

Josta kuiskit minun korvaani

Ja joksi tunsin itseni

Kun kosketuksesi tunsin niskassani

Auta minua hukkaamaan itseni

Yhä uudelleen

Ja löytämään jälleen sylissäsi 

Yhä uudellen

Hengitetään toisiamme 

Ja laitetaan kultainen kylpyamme 

Vyörymään reunojen yli

Kuten vyöryy yli 

Rakkautemme kultamalja

Tämä on se paikka jossa rakastuin

Tämä on se paikka, jossa rakastuin. 

Jossa katsoin taivasta, kutsuin luokseni

ja sain vastauksen uudelleen ja uudelleen.

Vieläpä juuri niin kuin pyysin.

Ei sitä mitä halusin, vaan mitä tarvitsin.

Aivan kaikki minun parhaakseni.

Tämä on se paikka, joka synnytti kotilosta perhosen.

Uni päättyi ja aavistus kauneudesta muuttui todeksi. 

Vähän kerrallaan.

Ensin heijastuksena muiden silmissä.

Tai kiitoksena.

Hetkinä, jotka olivat täynnä elämää. 

Ja lopulta läpitunkevana hehkuva, joka ikisessä solussa. 

Kiitos ihan kaikesta.

Tämä paikka jää nyt taakseni.

Kaiken tämän kaaoksen keskellä koen kuitenkin syvää rauhaa.

Ja todella tunnen olevani kuin lapsi. 

Täynnä puhdasta riemua. 

Satu muuttui todeksi ja siirryn palatsiin juhlimaan. 

Ja nämä juhlat jatkuvat pitkään. 

Kyllä se sulhanenkin eksyy vielä paikalle.

Anne Kultti
 "Valmistele ratsusi, palatsissa juhlavalmistelut ovat jo alkaneet" 
01/2015
Pyynnöstäni minusta minulle intuitiivisesti maalattu taulu ja samalta ihanalta kaimalta vielä henkilökohtainen valoruno seuraavassa.

Pain inside

This pain inside, it tears me

It holds me in it’s hands

I wonder am I worth living?

Or worth for love?

It creeps

It twists

It beats me

This pain inside

Like this

No-one needs me

Oh, why

this pain inside?

Young by age

But old inside

This pain is the reason why

When every morning, every night

I wonder 

Is this the day I die?

And maybe then

the pain would go away…

It this a gift from Satan?

Or punishment from the God?

When full of anger,

full of fear

I loose all my loved ones.

18.8.2007

* * * 

Tänään lamauttava kipu pysäytti minut. Olen jo pieneen kipuun niin turtunut, että tarvitaan jo aika iso pysäytys, että se hymy huulilta hyytyy kokonaan. Tänäänkin se enemmänkin rakoili kuin hyytyi. Jostain takaraivosta esiin nousi kuitenkin muisto, että olen joskus iäisyyksiä sitten runoillut jotain kivusta. Tai paremminkin sen lienee tarkoitus olla laulun sanat. Mutta kuitenkin... Ja löytyihän se teksti. Ja se pysäytti uudelleen. Mutta eri tavalla. Tekstillä on huomenna vuosipäivä. Tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta kun sen kirjoitin. Miten sopivaa, että se muistui mieleeni juuri nyt. Ihan ”sattumalta”. Samalla havahduin siihen, että takanani on yhdeksän vuotta kroonisen kivun kanssa elettyä elämää.

Teksti palautti mieleen silloin kokemani kiukun ja epäreiluuden tunteen. Sen kysymyksen, että ”Mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän?”. Aivan kuin kyse olisi ollut siitä, että eteen tulleet vaikeudet olisivat olleet jotain rangaistusta. Kun nyt yhdeksän vuotta myöhemmin tarkastelen asiaa, niin huomaan ajatteluni muuttuneen aivan valtavasti. Ansaitsin minä sen. Mutta en rangaistuksena, vaan käsittämättömän isona mahdollisuutena oppia rakkautta. Oppia rakastamaan ensinnäkin itseäni vain sen tähden kun olen olemassa. Arvoni ei ole kiinni siitä paljonko tililleni tulee palkkaa, mikä koulutus minulla on, onko minulla hienolta kuulostavaa titteliä tai kuinka paljon minulla on seuraajia Ingstagramissa. Ja sama toisinpäin. Nyt voin rakastaa myös muita vain siksi kun voin rakastaa. Rakkauden kokeminen toista ihmistä kohtaan ei sisällä enää vaatimusta saada jotain takaisin, ei edes rakkautta. Rakkauden kokeminen ei vaadi edes sitä, että minua kohdeltaisiin hyvin ja arvostavasti. Toki olen oppinut, että minun ei rakkauden tähden tarvitse sietää kunniatonta, väheksyvää tai loukkaavaa kohtelua. Mutta etäisyyden ottamisen ei tarvitse myöskään tarkoittaa vihan, pelon, kaunan tai halveksunnan kehittämistä itseeni tai tuota toista kohtaan. Voin vain ottaa muutaman askeleen taaksepäin ja rakastaa vähän etäämpää.

Kun ajattelen sitä yhdeksän vuoden takaista Annea nyt, niin voi mikä hellyys minussa syntyy. Miten sisimmässään pelokas, yksinäinen ja rakkautta vailla silloin olinkaan. Ja miten paljon kärsimystä ja kipua sen jälkeen vielä seurasi. Ennen kuin juuri kipu opetti kuinka kääntää se suunta sieltä pimeästä ja kärsimyksestä kohti rakkautta ja valoa. Vähän kerrallaan. Koska sen palveluksen kipu meille tekee. Kipu jatkuu niin kauan, että sille ei ole enää tarvetta opettajana.

Tämän päiväinen kipu vastaa niin hyvin niitä ajatuksia mitä olen mielessäni pyörittänyt. Työstänyt pois surua kaikesta menneestä, kun havaitsen olevani uuden äärellä. Minä tiedän, että ainakin vielä tänään kivulla on opetettavaa. Mutta nyt kipu nostattaa erilaisen pelon. Nyt en enää pelkää katsoa mikä sen kivun on aiheuttanut. Nyt pelkään jättää sille jäähyväiset. Yhdeksän vuotta on pitkä aika elää rinnakkain. Siitä on tullut ystävä. Se on ollut niin hyvä opettaja. Tulee haikea olo.

Jos viestikapulalla olisi ajatuksia vaihtotilanteessa, niin ne voisivat olla samanlaisia kuin minulla. Minua ollaan siirtämässä kivun kädestä rakkauden käteen. Ja siinä välissä minä pelkään sitä että tipahdan kenttään naama edellä. Ja vaikka tätä on harjoiteltu, niin nyt on olympialaiset ja tosi paikka kyseessä. Nyt on se ainutlaatuinen tilaisuus voittaa kultamitali. Kipu ja rakkaus ovat samaa joukkuetta. Rakkaus on se, joka voi viedä maaliin asti. Jos vaihto kusee siksi, että tarraudun liiaksi kivun käteen, niin siinä sitä saa nieleskellä pettymystä sitten seuraaviin kisoihin asti. Silloin kipu on edelleen suurempi rakkauden opettaja kuin puhdas rakkaus. Joten miten on Anne? Otetaanko loppukiri vai jäädäänkö kenttään itkemään?  

Vanha varis

Vanha varis

siipirikkona

oli suuren koivun juurella.

Haavoittuneena,

kivuissaan

vaappui varis

koivuun istumaan.

Pikkulintu

sirkuttaen iloaan

saapui varista katsomaan

päivänä seuraavana.

Mutta varis raakkui,

kraakkui ja krahisi

ja niin hyvin nopeasti

pikkulintu paikalta pois pakeni.

Yön jälkeen silmät avattuaan

näki varis oravan touhukkaan,

joka säntäili ja säksätti

ja variksen touhua

ihmetteli.

Jälleen varis raakkui,

kraakkui ja krahisi

ja niin myös orava

paikalta tuohtuneena pois pakeni.

Päivän yksin istui vanha varis

tuskissaan,

eikä enää kukaan tullut tuota

raukkaa katsomaan.

Koko tienoo oli kyllä kuullut

kuinka varis raakkui, kraakkui

ja krahisi

ja niin erheellisesti luuli eläinväki,

että varis yksin olla halusi.

Vielä kerran hädissään

varis raakkui, kraakkui

ja krahisi,

kunnes kuolleena putosi maahan

ja vaikeni.

Runo kirjoitettu 23.1.2013

Usvan venho

Pieneen veneeseen minut saattelit

Usvaiselle ulapalle soutelit

Silkkaa kosteaa seinää ympärillä

Joka näkymättömiin kaiken paitsi meidät kietoo

Jokainen airon veto kohti tuntematonta kuljettaa

Kuuntelen rytmiä, hengitystä ja hankainten kirskuntaa

Vain kaiut usvan läpi tarjoo maisemaa siitä mitä on tienoo

Siinä istut vastapäätä

Virkkaamatta sanaakaan, päästämättä ääntä

Katsot, tutkit, odotat

Ja niin on jotain muutakin ilmassa, kuin pelkkä valkea lämmin höyry

Kunnes tunnen tuulen liikkuvan

Ja hätkähdän nähdessäni silmistäsi heijastuvan oman kuvan

Ja niin toiminta korvaa liikkumattoman

Toinen käsi vedessä, toisella tunnustelen tuulta

Navigoin ulapalla edelleen matkalla kohti tuntematonta

Selkäni taakse katson vain nähdäkseni vasta kuljettua matkaa

Ihmetellen itsekin vasta saamaani varmuutta ja rauhaa,

jonka aikaiseksi sai juuri usva, 

joka puhdisti syvältä kuin saunan löyly

Ja niin kiljun ja nauran riemusta

Samalla kun tähystän vauhdikasta menoa kokasta

Kauniin laivan, joksi pienen veneen huomaan muuttuneen

Ja usvan hälvettyä saan huomata

Että loppumatka onkin silkkaa helppoutta

Ja että unelmat käyvät todeksi ja minulla on kaikki tarvittava, 

minkä luulin minulta puuttuneen

Muukalaisia loppukesän yössä

Yhden illan ajan olen omasi

Yhden illan lupaa rakastaa

Tunne käteni ihollasi ja suudelmani suullasi

Ja kun viimein olemme väsyksissä, tahdon kainaloosi nukkumaan

Hämärän taika kääriköön meidät kuitenkin vielä huomaansa

Vasta aamulta pyydämme anteeksi

Sitä kiihkoa, joka meidät sai valtaansa

Ja kuinka se sitoi meidät yhdeksi

Edes hetkeksi

Hetkeksi ihanaksi

Muistettavaksi

Vanhana vaalittavaksi

Eihän tässä tunteessa ole mitään pahaa

Sen kummemmin kuin nautimassamme rakkauden työssä

Emmehän sillä ketää loukkaa

Olemme vain muukalaisia loppukesän yössä

Vaikka kyllähän tämän huuman voima yllättää

Tekee suorastaan haavoittuvaksi

Ja vaikkei siinä paljaudessa ole mitään hävettävää

Olen kuin jotain tuhmaa tehnyt lapsi

Ja siksi pyydän anteeksi

Kun koen sinut niin ihanaksi

Että henkeni melkein salpautuu

Ja kun ymmärrys hetkeen palautuu

Painan pääni hetkittäin alas ja punastelen

Sitten unohdan epäröinnin ja sinua ihastelen

Katseeni

Kehoni

Mieleni

Ottaa sinut yhä uudestaan omakseni

Yhden kiihkeän yön ajaksi

Villiksi saa sinun hehkusi

Ja kun aamulla viimein herätään

Kiitän hellästi ja päästän sinut menemään

Gray shades of love

I won't cry for over you

I won't let the darkness reach me

I could love you, that is true

Yet I'm not a preacher

I am a child of love

And for the truth I speak my mind

To get you I won't fight

Or use all means I can find

I see colors of grey that suits me

I see honest ways for love

So why wouldn't we use these

To be together in open and without lie.

To loose you, that would hurt me

And leave a wound in my heart

I will try stop that to come

By leaving selfishness behind

So I will be waiting reward to fall

Standing in love tall

Someone who wants to grap me

Someone to grow old with

PS. Tämä runo kuiski tuossa haluavansa itselleen sävelen. Ja osa sävelestä tulikin jo eilen välittömästi ulos samalla kun kirjoitin runon ylös. Eli tämän osalta jatkoa seuraa...

Virheillä matkalla viisauteen

Jokainen tekemäni virhe vain siksi 
että osaisin valita viisaammin

Tuo ajatus minua lohduttaa
Se pelastaaa minut syyllisyydestä ja häpeästä
Sen avulla osaan antaa itselleni anteeksi ja olla armollinen
Tuo ajatus tuo minulle vapauden

Minulla on vapaus elää hetkessä
Ilman tarvetta kerrata, 

mitä olisin voinut tehdä paremmin
Tai valvoa öitä peläten, 

minkä väärän valinnan tai virheen seuraavaksi teen

Riittää kun tiedän mitä ja miksi teen juuri nyt
Kun tiedän mitä tunnen ja ajattelen juuri nyt

Enimmäkseen riittää, 

kun vain olen ja annan elämän virran viedä
Tuoda asiat eteeni
Olen jo tehnyt niin monta hyvää ja huonoa valintaa,
 että olen jo niin viisas etten luota pelkkään järkeen
Annan sydämen sanoa mistä kulmasta kääntyä ja milloin pysähtyä

Historia ei kerro kuka olen, vaan kuka olin
Sen kuka olen saa selville vain kysymällä juuri nyt
Eikä se mitä olin tai olen määrää mitä voin olla huomenna

Juuri tekemäni virheiden tuoma viisaus mahdollistaa sen,
että tänään ja huomenna voin mennä kohti sitä mitä todella haluan
Luoda sitä mitä haluan
Luoda pelon sijasta sydämellä

Kuin elämän virta

Olen kuin itse elämän virta

Jatkuvasti muuttuva

Jos pato tulee tielle, löydän toisen reitin

Suuruutta etsit, löydät tuntemattoman

Suuruutta ootat, tiedät löytäväsi
Kaivat esiin peräänantamattomalla asenteellasi

Ja siihen viereen tahdot rinnallesi

Toisen samanlaisen

Minusta luulet löytäväsi

Kaltaisesi, vertaisesi

Haastat tietämättäsi

Neidon oudon, erilaisen

Johan toki löytyy voimaa, nokkeluutta

Mutta myöskin jotain aivan muuta,
odottamatonta

Tähän leikkiin ken ryhtyy yllättyy

Miten ketterästi syvyydestä kuplivaan nauruun siirtyy

Tai kuinka tuli muuttuu jääksi

Ja vaikka keholtaan ja mieleltään on taipuisa

On vallan suurta valhetta

Väittää että helpolla periksi antaisi

Tai että anelee

Jalkojasi syleilee

Ja ihosi sivelee mirhalla

Paitsi omasta halustaan

Ajallaan, kun hetki on paikallaan

Hellyydellä mitä suurimmalla

Ilmatar

Pihlatar

Kalmatar

On neidolla luontoa monta

Tulensyöksijä

Kullan kylväjä

Totuuden etsijä

Ne tekee elämästä arvamatonta

Ja harva siihen veneeseen uskaltaa astua
Varoituksen kuultuaan
Vain rohkea ja seikkailunhaluinen haluaa tarttua
Mahdollisuuteen matkalle tuntemattomaan

Joten kun haastat mieti tarkoin

tahdotko todella totuuden ja rakkauden virtaan usvan keskelle

Jossa määränpää vesille lähdettäessä on täysin avoin

Etkä paeta voi kuin veneen pohjalle tai veden alle

Ei vielä morsian

Ei tullut minusta vielä tämän kesän morsianta.

En saanut valkoista huntua kantaakseni.

Et vielä tullut kadunkulmassa vastaan.

Tai kaatanut olutta syliini.

Mutta ei haittaa.

Vaikka sinä et löytänytkään minua niin rakkaus löysi.

Kahmaisi syliinsä ja puristi niin lujaa,

että melkein jo pyysin höllentämään otetta.

Mutta sitten antauduin.

Annoin sen viedä

ja näyttää minulle koko rakkauden kimaran.

Viedä vielä viimeisenkin epäilyksen pois.

Ja löysin rauhan.

Minussa.

Pieni lintu siipirikko

Pieni lintu siipirikko.

Se minä olen.

Räpiköiden pyristelen tuulessa.

Toisinaan matkantekoa auttaa tuuli myötäinen.

Ja välillä vastatuuli on vähällä kaataa minut.

Noina hetkinä mieleen muistuu Vivaldin Talvi.

Aivan kuin enteenä.

Jo silloin lapsena tiesit,

että tuo tuulen lintu olet sinä.

Ja siksi itkit jo silloin.

Omasta puolestasi.

Päällimmäisenä tunteena henkiinjääminen.

Siltä juuri nyt minusta tuntuu.

Jos tanssin siipirikon tanssia riittävän pitkään,

niin lopulta sen kevään on tultava.

Ja viimeistään kesään mennessä raajani ovat jo sulat.

Eikö niin?

Eihän se kesän kuumuuskaan rampoja jäseniä täysin paranna.

Mutta niihin tulee sulavuus, jonka talven viima hävitti.

Ja ehkä silloin voit hetkeksi pysähtyä kivelle lepäämään.

Räpytellä siipien lisäksi silmiäsi.

Katsoa ympärillesi.

Nähdä muutakin kuin kylmän kovettamat kyyneleet silmäkulmissa.

Nähdä kauneutta.

Ja silloin leuto lounastuuli on kuin hyväily.

Tuoden jopa rakkautta mukanaan.

Kiitos, kiitos, kiitos!

Salamasydän

Suljetko silmäsi totuudelta, joka yrittää katsoa sinua suoraan kasvoihin? 
Et ole voipunut. 
Et ole sairas. 
Sinussa ei ole mitään vikaa. 
Sinä pakoilet sitä roolia, jota sinulle tarjotaan.  
Uudistaja. 
Johtaja. 
Äiti. 
Kumppanuus ei riitä. 
Kymmenen kertaa kymmenen ja vielä kymmenen. 
Niin monta tekosyytä sinä keksit.  
Ja niin monta kertaa sinun on annettava anteeksi. 
Ja rakastettava. 
Valittava rakkaus. 
Rakenna kirkkosi. 
Rakenna imperiumi. 
Pystytä sydämiä täyteen koko tienoo. 
Anna niiden yhdistyä. 
Kasvattaa voimaansa. 
Kunnes kaikki laulavat samaa sävelmää. 

No rewind

He has a gentle look in his eyes
When ever knowone looks
And he is destend to be loyal to his heart
In all costs, what ever it takes
Sometimes feeling lonely rises
Sadness and despiration
And on another time that is
The comfort and salvation
The destination of this man is still blurry and unclear
But one thing is certain and without doubt so real
Though lots and lots have happen
That are now for good behind
There is absolutely nothing he wants to go back and rewind
And he knows there is much fulfillment yet to come
And he smiles feeling joy and says
"Let there be things
I wouldn't want to come undone.".
And he is still standing
In Still Standing
Asking: "Who wants to stand beside me
And wants to go with me?"

Koko runo luettuna tekstin kera seuraavalla videolla.

Päivänä runon

Päivänä runon ja kesänsuven 
Istun joen rannalla 
Elettyä elämää arvioin, ruodin 
Ja mietin mihin tästä eteenpäin 
 
Mennäkkö muille maille vierahille 
Orpotyttönä taasen pyörimään 
Vai jäänkö näille seuduille lakean 
Mis´ilman neidon on helppo hengittää
 
Kuikka huutaa, joutsen laulaa ja fasaani mennä kirskuttaa 
Jäniksen käpälät, ketunhäntä ja piikit ison sarvipään 
Missä muualla moista nähdä saan 

Haadeksen poika

Haadeksen poika,

oletko unohtanut kuinka parantaa kuolleita?

Oletko antanut voimasi pois?

Oletko unohtanut Styks-joen kauneuden?

Sen lyijynraskaan lumon?

Tai kenties hukuit sinne?

Pakenitko sinne kaiken polttavaa tulta?

Olen itsekin Manalan neito.

Kuolemasta valoon etsin tieni verellä ja kovalla työllä.

Repaleinen oli minun sieluni.

Sydämessäni verinen ammottava haava.

Ihoni vihan tulen polttamat.

Muiden ja omani.

Sitä ne liian syvään viilletyt haavat saavat aikaan.

Mutta rakkauden myötä ovat eheytyneet minun haavani.

Valoni on siksi kirkas, koska sen reunoilla on muita mustenpaa.

Voin edelleen kulkea kuoleman laaksoissa ja tulla takaisin.

Vahingoittumatta.

Koska kuolema ei ole unohtanut minua.

Kuolema on edelleen minussa.

Haadeksen lahja ottotyttärelle, joka lopulta pakeni.

Laulan parantajan äänellä.

Mutta jos kuuntet tarkkaan, voit kuulla taustalla pedon murahtelun.

En siis ole unohtanut itseäni.

Tein vain valinnan.

Valitsin valon.

Käyn Manalan majoilla.

Ja lumoan hehkullani ne, jotka sen vielä tunnistavat.

Tuon takaisin.

Tai lähetän eteenpäin Elysioniin.

Näytän Haadekselle pitkää nenää.

Koska ei hän omaansa koske.

Kuin korkeintaan parantaakseen taistelun jälkeisiä haavojani.

Haadeksen poika,

yritätkö paeta tehtävääsi?

Yritätkö vakuutella isääsi siitä, että olet unohtanut kaiken lopullisesti?

Kai ymmärrät, että hän riepottelee sinua terävässä otteessaan

niin kauan että sinä muistat?

Jokainen pieni pakoretkesi on vain viivyttelyä.

Väistämättömän välttelyä.

Joten kohtaa ja tee valintasi.

Muuten mätä syö sinut sisältä päin.