Tekstin Sirpan maalaukseen

Unissasi jo tiedät, mitä tuleva on. 

Kuinka elämä voi olla iloa ja verraton. 

Muutos lähes valmis, loppu jo häämöttää. 

Mene moodiin, jossa nautit, se vauhtia edistää. 

Surut on surtu ja pimeäkin on nyt lempeä syli. 

Rakkauskin jo vyöryy hetkittäin maljasi yli. 

Ei edessä opittavaa ole enää kovaa, 

vaan silkkaa rentoutta ja sen opettelua, että olet vaan. 

Salli, helli, kiitä ja silittele. 

Niiaa, pyörähdä, tanssi ja liihottele. 

Kaunis on sielusi sinun ja itsenäsi kovasti rakastettu. 

Lakkaa siis yrittämästä ja huomaat olet siunattu.

Rakkaudesta

 Halusin tietää, osaanko vielä rakastaa.
Vieläkö kykenen avaamaan sydämeni?
Ja osaanko rakastaa myös silloin, kun toinen ei toteuta toiveitani.
Ei puhu, tee ja mene kuten haluan.

Halusin tietää kykenenkö olemaan läsnä 
myös silloin, kun ennen olisin valinnut olla yksin.
Näyttäisinkö pahan oloni?
Sanoisinko ulos itsestäni myös ne sanat, 
jotka vaativat päästä kuuluville, vaikka tuomitsin ne itsekin?

Saisinko aikaan aitoa keskustelua?
Aidon yhteyden?
Vai vieläkö odottaisin harmonista hyminää?
Ja että osaisinko jo pitää puoleni, 

kun toinen heikkoudessaan sälyttäisi jotain päälleni?
Osaisinko palauttaa vastuun takaisin omistajalleen vastuullisesti? 
Nähden toisen tarpeen tukeen ja lempeyteen?
Sortumatta paheksuntaan tai ylimielisyyteen?
Antaisinko itselleni anteeksi, kun itse tuputan toiselle minulle kuuluvaa?

Päästäisinkö vapauteen, kun aika on?
Pitäisinkö sydämessä siitä huolimatta?

Harjoittelin rakkauden lakeja vain havaitakseni 
ettei niitä ole.