sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Yksinäinen joutsen

Muistaa - meitä oli kaksi.
Kunnes ei sitten ollutkaan.
Tyhjyys ympärillä.
Niin outoa.
Olo eksyksissä kaikkialla.
Kun ennen lauloi, siihen vastattiin.
Ja nyt vain oman laulun vesi järveltä takaisin kantoi.

Kun kylmä kipu asettuu sydänalaan,
se enteilee talvea.
Uutta kylmää routaa, jota täytyy paeta.
Etsimäänsä ei vain silti löydä.
Iäksi kadotettu?
Vaiko tapaaminen toisessa hetkessä?
Toisessa elämässä?

Laulaa, kun ei muuta voi.
Koska vain laulu peilaa takaisin itseään.
Tietoisuutta, olen olemassa.
Ja silti jää leijumaan epäilys.
Jos kukaan ei näe eikä kuule, olenko sittenkään? 

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Rannalla Normandian

Normandian rannikolla sotilas mua odottaa
Vielä varusteet päällään ja haavoittuneena kertoo tarinaa
Jonka tahtoo jakaa, jotta vois saada helpotuksen
Kohtalonsa täyttää loppuun ja tehdä sovituksen

Vasemman jalkansa menetti astuessaan miinaan
Myös oikea käsi ruhjoutui, vaan ei laitettu kantoliinaan
Koska siihen rantahiekkaan hyytyi elämä tuon nuoren, komean miehen
Ja hätä, piina vaivaamaan jäi, kun petti paluun lupauksen

Isoisä odottamaan jäi, jos poika kuitenkin palaa
Kun ei uskonut, on ruumis kadonnut, vajonnut virran mukana pohjaan
Ja korvansa sulki, vaikk' kuuli tuulen kuiskauksen
Vaikk' hartiallaan joskus tunsi hennon kosketuksen

Ei Atlantti erottanut, toisin kuin isoisä luuli
Vaan haluttomuus nähdä, kuulla, kun tahtoi olla muuli
Joka kyllä ymmärsi, mutta sulki totuuden tieltään
Jotta päivänsä viimeiset, voisi elää rikkomatta mieltään

Sydämestä puhumattakaan
Joka kieltämällä säästyi sivuosumaan
Vaan silti sydän suojeltu hiljalleen vuoti kuiviin
Ja kyyneleet jähmettämällä kehitti kaihin silmiin

Mutta nyt on valmis isoisä vapauttamaan valan
Itkemään itkut ja kohtaamaan tuon pojan
Jonka rakkaaseen luki, jok'oli ilma elämän
Pojanpoika tottakai, mut' myöskin enemmän

Olemisen mysteeri siteeseen kätkeytyi
Ei vain ketjuna sukupolvien, vaan myös hengen liittona yhdistyi
Ja kohtalot näiden kahden ajasta aikaan mataa
Toisiinsa nivoutuen, kuten planertat kiertävät rataa

Ja niin tuolla rannalla yksi kierros taas sulkeutuu
Hahmot syleilevän sotilaan ja isoisän viimein haihtuu
Laskeutuu rauha rannalle Normandian
Aistin enää tavallisen merituulen sekä hiekan

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Hän on täällä

Hän vapautukoon iäisestä ikeestään,
joka itkua ylläpiti.
Lempeä kevättuuli sen ilmoitti;
nyt muuttuu maa
ja elämä!
Ei kiireellä, ei hosuen. 
Vaan harkiten ja joustaen.

Sydän ennen niin tyhjä täyttyy valolla.
Availlen terälehtiä yksi kerrallaan.
Auttaa kurkistamaan päällä ensin varoen
ja lopulta uuteen elämään sukeltaen.

Ja sitten...
Hän on vihdoin täällä! 
Kuningatar, ylhäinen.
Palvelija, alamainen.
Joka raukeana ja rentona ympärilleen katsoo.
Ja vallan kiireettä valitsee,
mihin työhön käy,
mihin askareeseen tarttuu.

Koska hän on täällä!
Vartija rakkauden.
Poskea sivellen käteesi tarttuu.
Ja johdattaa sinne minne pitää.
Missä tarvitaan.
Missä rakkauden opit täyttyvät.

Eikä itkua ja murhetta enää kivussa tarvita.
Vaan onnen kyyneleet vierittää. 
Ravitsemaan maata alla jalkojen. 
Ja kehoansa hellimään. 

Turha ihminen

Pääsiäinen siitä muistutti
Jeesuksen kärsimyksellä oli sanoma, joka muutti maailmaa
Ja onhan se kärsimys minunkin kulmiani hionut
Auttanut näkemään asioita, jotka löytää piti
Mutta nykyisin se on vain saman toisintoa
Tylsää, onttoa, puuduttavaa
Vie, mutta ei anna mitään takaisin
Tekee olotilan, että seison risteyksessä paikallaan
Kun ei se kärsimys enää anna vihjettä suunnasta

Kaikki se työ itseni kanssa
Kärsimyksen hyväksymisessä
Kiitollisuuden omaksumisessa
Kultivoiden rakkauden ja myötätunnon asennetta
Ja silti se lupaus elämän helpommaksi muuttumisesta on tyhjä lupaus vain

Kyllähän se saa miettimään
Jospa kaikki olikin jo tässä
Että tämä paikallaan polkeminen saa riittää
Herättää kysymään, että onko jo aika 
Päästääkö ote irti 
Sallisiko lipumisen - jonnekin
Että ei päiviänsä vain kuluttaisi
Olisi turha ihminen

Hyttyisiä

Hyttyisiä
Pistimeltään käyräisiä
Jotka neuloillaan ihoani kutittaa

Ininää
Joka laittaa kyttäämään
Paukaman voisinko välttää 

Terasseilla, kuppiloissa

En tahdo etsiä sinua vierailta terasseilta
Kun kehoni janoaa kosketustasi
Tai kiertää pienissä kuppiloissa kyselemässä
Joko huulesi kaipaavat omiani
En halua olla vain kuva puhelimessa
Joka on rakas, ihana ja korvaamaton humalassa
Kun en ole paikalla
Kun kaikki ne sanat ovat sanoja vain

En halua nähdä sinun hukkuvan
Tuoppi kerrallaan
Muuttuvan vieraaksi
Jota vaadit rakastamaan
Keskeneräisyydessäsi
Uskotellessasi itsellesi, ettei ongelmaa ole
Että minä voisin olla syy yrittää enemmän
Tehdä enemmän
Olla enemmän
Kuulla valheita, että ilman minua ei ole mitään

Sinulla on tusinoita rakastajia liki joka ilta
Jotka lupaavat sinulle helpotusta
Unohdusta kivusta sisällä
Luovat illuusioita, että kaikki on kaunista
Että tämä on sitä vapaata elämää
Vaikka katsot vääristynyttä peilikuvaa 
Ihmisestä, joka voisit olla

En halua katsella kasvojasi lasinpohjan läpi
Nauraa puuroisille sutkautuksille
Joiden puolessa välissä olet eksyksissä itsekin
Kuvitellen silti luovasi jotain arvokasta
Jota minun pitäisi ihailla
Niin miksi?
Inhoan, kun ehdin jo unohtaa
Kaikkiin niihin askeliin, jotka otin etsiessäsi sinua jälleen kerran

Muistan, että sinussa oli paljon kaunista
Voisi edelleen olla
Jos uskaltaisit tulla esiin
Aurinkoon katseeni ihailtavaksi
Aurinkoon hymyäsi palvomaan

Ja hellä kosketuksesi...
Sen muisto pakottaa edelleen
Vääntää vatsaani terällään
Saaden minut voimaan pahoin
Kun itse nukut humalaisen unta tyynenä kuin pieni lapsi
Vain lähteäksesi kosketukseni ulottumattiin retkellesi
Jota selität tavaksi valloittaa maailmaa

Sydänjää

Kun ensin vastaa tuli ja sitten jää, 
on sydän niin kovin ymmällään. 
Mikä on tuo nainen, joka keinuttaa
ensin lanteitaan, sitten tunnelmaa?

En tiedä alanko tähän. 
Tietoa onko aivan liian vähän?
Onko pehmo vai sittenkin vaarallinen? 
Vainko viisas vai pohjiltaan mielipuolinen?

Vaan silti tuo suu mua houkuttaa. 
Kutkuttaa muutakin kuin unelmaa. 
Käynkö reunalla, pystynkö tässä? 
Lähellään kokeeksi hengittelemässä. 

Ehkä asiat kuitenkin tasaantuu. 
Hakee muotoaan, lukot avautuu. 
Ja niin on poissa sydänjää. 
Ja syleillä saan sydäntä lämpimää. 

Ei tarvitse enää

Pitää, täytyy, on pakko...
Ei enää!
En halua yrittää tai kehittää, vaan olla vaan. 
Luvan kanssa. 
Harjoitellen.
Ja joka todeksi muuttuu seurassa, jossa ei tarvita sanoja.
Sanat kehitin itseäni ja muita varten, en sinua.
Sanoja ei tarvita, koska löysit itse samaan tilaan.
Omaan reittiäsi pitkin.

Ahkera, tunnollinen ja koko muu vaatimusten lista harjoiteltuna niin hyvin, että voi jo päästää irti. 
Kutsumustyön hoitaja, jargonisti, parantaja ja opettaja.
Ei tuo kerro minusta mitään. 
Siis tippukoon tittelit ja roolit! 
Ilman niitä kaikkia haluan alastomana ottaa vastaan maailman.
Antaa auringon sulattaa viimeisenkin jään
ja nostaa esiin mitä olen, kun vain olen.
Kun "vain" elän.
Jokaisella hengenvedollani.

lauantai 29. toukokuuta 2021

Would I be I

Would I be I without all the things I've done?
If I wouldn't fail and fall like I did.
To the ground.
Again and again and again... 
And still got up and kept going again.
Until I had no reason to fall anymore.

What would I be like, if I wouldn't be scared the way I did?
Would I feel the same compassion for the ones that are still scared?
Who also got wounds to heal from the life.
And even from the people who you thought should be the guardians of your heart.
From those who should have protect you. 
Should have taken care of you.
Who taught you to scare.
And that you should dislike yourself.
Just because they didn't know any other way. 

Would I love the way I do, if I wouldn't had the strength to forgive them? 
To love THEM anyway? 
To feel the gratitude from the lessons learned? 
And finally choose to forgot about, what you thought their crime was.
There was something... 
... but it really doesn't matter.
If I wouldn't yet allowed myself to love who am I?

Would I feel the joy and peace that I do, if I hadn't learn to laugh and smile like I do?
Even through tears and sweat of pain.
While no one was watching, so you knew that it really was you who wanted.
Who felt like it.
Who felt the need and enjoyed it.
Who slept the night while everything wasn't on their place.
When things were still imcomplete.
When you didn't know how to survive the day starting the next dawn.
Which you doubt might not come.
That this is it.
The end.
Of all.
Of you.
But the sun rised and showed you there is much to come.
Good things.
Wonderful things.
And after that little rest you felt - now I can breathe.
Now I feel free! 

Would I like to be other than me?
To had another kind of life?
Oh, why would I?

tiistai 11. toukokuuta 2021

Muutos tulee, oletko valmis?

Hän vapautukoon iäisestä ikeestään,

joka itkua ylläpiti.

Lempeä kevättuuli sen ilmoitti;

nyt muuttuu maa

ja elämä!

Ei kiireellä, ei hosuen.

Vaan harkiten ja joustaen.


Sydän ennen niin tyhjä täyttyy valolla.

Availlen terälehtiä yksi kerrallaan.

Auttaa kurkistamaan päällä ensin varoen

ja lopulta uuteen elämään sukeltaen.

Ja sitten...


Hän on vihdoin täällä!

Kuningatar, ylhäinen.

Palvelija, alamainen.

Joka raukeana ja rentona ympärilleen katsoo.

Ja vallan kiireettä valitsee,

mihin työhön käy,

mihin askareeseen tarttuu.


Koska hän on täällä!

Vartija rakkauden.

Poskea sivellen käteesi tarttuu.

Ja johdattaa sinne minne pitää.

Missä tarvitaan.

Missä rakkauden opit täyttyvät.


Eikä itkua ja murhetta enää kivussa tarvita.

Vaan onnen kyyneleet vierittää.

Ravitsemaan maata alla jalkojen.

Ja kehoansa hellimään.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Sanotaan hyvästi

Ei se ole rakkauden loppu, vaikka sanotaan hyvästi.
Vaikka kehojemme välissä etäisyys, olet sydämessä.
Olet sen pysyvä osa, vaikka muistot haalistuvat.
Osa minua, osana tarinaani.
Kosketellessani elämäni lehtiä, myös sinä tunnut.
Haluan tuntea.
Koska se parantaa.
Myös silloin, kun tunnut jälleen kipuna.

torstai 25. helmikuuta 2021

Kaunaton kauneus

En jaksa kaunaa kantaa. 
Murheen viittaa roikottaa. 
Vaan vanhan heitän ilmaan. 
Antaa korppien pois kuljettaa. 

Jäljelle jää se hyvä. 
Kaunis. 
Ainutkertainen. 
Sillä lopulta meistä jokainen, 
on vain ihminen. 
Voi tehdä virheen,
toisenkin
eikä se sydäntä kuolleta. 
Etenkään, kun toteutuu tärkein, 
tekee oikein 
ja toteuttaa omaa parasta. 
Se rakkaus on pyhä, lähde suuruuden.
Ja sen matkan tulisi taitaa
aivan jokaisen ihmisen.

Joten valitkoon rauha, 
eihän ongelmaa lopulta koskaan ollutkaan.
Levollisin mielin siis voimme 
elämää käydä jatkamaan. 

tiistai 9. helmikuuta 2021

Jos olisin eläin, olisin aasi - Annen terapiaruno

 Olen helpotuksen tuoja, kehon ja mielen siankärsämö - joskaan en aina itselleni. 

Olen Uluru.

Majesteettinen, mutta silti turvallinen.

Lämpöä hehkuva kivi, jonka ääreen voi tulla vain olemaan ja kuulemaan maan ääntä. 

Sen voiman värähtely kulkee kaikuna sinnekin, jossa ei enää ihmiskorvalle soi. 

Olen joka sään Goretexit. 

Valitsen usein maastot, joissa joutuu vähän rämpimään, mutta palkinnoksi saa nähdä jotain erityisen kaunista. 

Kaivattu seuralainen mielen rämeiköihin. 

Ja niin kestävä, että on luultu etten kulu puhki. 


Osaan kyllä pysähdellä ja edetä rivakasti, tarpeen mukaan, olenhan ketterä pyörä. 

Sellainen leppoinen mummumankeli. 

Joka kitisee ja kolisee, kun muuterit ovat löysällä. 

Silti niiiin mukava ajopeli, 

käyttöominaisuuksineen ja pehmeine penkkineen. 

Vaan löytyy myös tehoa ja moderneja ulottuvuuksia. 

Tähän pyörään on kiinnitetty rakettimoottori! 

Joten päästään kyllä kauas ja niin lujaa, että jo pyörryttää. 

Avaruuteen ja läpi maidonreikien. 

Paikkoihin, johon voi jopa eksyä. 

Tappovehje, 

jos vääntää hellittämättä kaasusta. 


Olen harmaa. 

Sekoitus mustaa, jossa on kaikki. 

Ja puhdasta valkeaa, jossa ei ole mitään. 

Olen siis pirtelö, jonka ainekset valitaan päivän mukaan. 

Jos valitsee kaikki värit ja maut samalla kertaa, olen liikaa kaikkea. 

Olen harmaa mössö. 

Ainesosat voi luetella, mutta kukaan ei ole päässyt vielä loppuun asti - 

luovuttamatta.

Ja kyllä minä ymmärrän. 

Onhan se puuduttavaa, kun luulee kysyvänsä yksinkertaista asiaa ja päätyy kuulemaan analyysiä siitä, mitä kukin ainesosa tässä pirtelössä edustaa.


Olen Joutsenlampi, mutta etsin ulospääsyä lumouksesta muuten kuin kuolemalla. 

Olenko Odette vai Odile? 

Vai molemmat samassa paketissa - jolloin olisin taas se harmaa? 

Ja ehkä siksi joka hiton Siegfried on ihan pihalla ja päätyy kosimaan toista muijaa?

Sekoittaako se minut jo velhoonkin, joka minut vangitsi?


Olen perhosuinti, vahva harjoittelusta elämän raskaissa vesissä. 

Joka saa ympärilleen roiskumaan kirkkaita pisaroita muiden katsella. 

Jonka pää on jo seuraavassa sukelluksessa, kun muilla on vielä aikaa kiireettä ihastella. 

Vettä kauhoessa kiinnityn silti lupaukseen perhosen transformaatiosta. 


Joko olisi oikea hetki muuntua siankärsämöstä ruusuksi? 

Korvata harmaa purppuralla? 

Kulkea paljain jaloin rentoa kävelyä? 

Olla oman elämänsä taideteos? 

Kulkea katsomassa nähtävyyksiä kuvien katseluna sijaan - kaikilla mahdollisilla maailman kulkupeleillä?

Olisiko viimekin aika murtaa velhon taika?

Löytää uusi tarina sille - kuka minä olen. 


Jääkukat

 Jääkukkia

Höyryssä, jota hengitän

Sormenpäissä, joilla kosketan

Sylissä, joka sisäänsä sulkee


Näennäisesti kävelen

Mutta kyllä sen aistii

Oikeasti tanssin

Ja levittelen kukkasia sinne tänne

Muodoltaan kauniita hiutaleita

Jotka taittavat valoa

Tuovat kuulautta taloon

Ja tuovat lohtua sille, 

joka allapäin päätänsä roikottaa


Pieniä lahjoja, joista en pyydä vastinetta

En palkkaa

Vaan ilosta annan

Ja seuraan niiden luomaa lumoa

Annan niiden luoda muutosta

Josta itsekin pääsen nauttimaan 


Minunlaiseni jääkukkaset 

- ei vettä, vaan tiivistynyttä valoa

lauantai 6. helmikuuta 2021

Minä hukun

Minä hukun.

Hukun tähän mätään.

Sydänmätään, joka valuu valtoimenaan.

Muodostaa meren ympärilleni.

Ja painaa tahmallaan pinnan alle.

Vain vaivoin saan räpiköityä pään pinnalle.

Ottamaan muutamia elämän hengenvetoja.

Kun mätä laskeutuu, 

polkevat jalkani tuntevat tukevaa maata jalkojen alla 

- tuleekin uusi aalto.

Kastelee päätä myöden.

Sen makea löyhkä saa silmät kirvelemään ja kurkun puristamaan.

Houkuttelee luovuttamaan.

Tuntuisi niin hyvältä luovuttaa.

Kuin koko elämä olisi pedattu sitä hetkeä varten.

Ja päätän sallia sen.

On lupa luovuttaa.

Laitan silmät kiinni.

Jatkan liikettä.

tiistai 26. tammikuuta 2021

Monologi: Dave ja tiski

 Kielien metallinen kaipuu

Janoava, haaveellinen katse

Havahtuminen

Katseiden lukittuminen

Mahdollisuus

"Haluatko tanssia?"

Liuku kviik

Käännös slush

Askellus läts

Tummat, kaarevat kulmat

Ketteryys

Esiintyminen

Rooli

Etääntyminen 

Lähestyminen

Pullistelevat hauikset

Pikkutuhmia sanoja

Kviik slush läts

Silmänisku


Pum, pim, pum, pim, pim, pim, pim


Katse syrjäkarein

Tarkkailu

Epäusko

Närkästys


Pum, pim, pum, pim, pim, pim, pim


"Haluatko tanssia?"

Kviik slush läts

Kutsuja

Kysymyksiä

Läts slush kviik

Vihjailua

Viettelystä

Kiusottelua


Antautuminen

Tosissaan

"Näe minut" 


Lämpö

Kädet

Kämmenet

Sydän

Kviik slush läts


Kuivaa huumoria

Itseironiaa

Kviik slush läts


Pysähdys

Syväluotaus kepeydellä

Porautuva katse

Flirtti

"Se on pieni, mutta persikkainen"

Mielikuvituksen voima


Kviik slush läts

Etääntyminen kviik

Lähestyminen slush

Aitous läts

Kontakti

Haavoittuvuus

Kutsu

"Haluatko tanssia?"


Kviik slush läts

Tanssi 

Soolo

Kviik slush läts

Soolotanssia

Kviik slush läts

Haaveilua

Kviik slush läts


Paluu todellisuuteen

Pettymys

Niin tuttua


Vetäytyminen

Tekosyy

Kasvojen pelastus

Läts Läts

Viimeinen vitsi

Surulliset huulet