 |
| Martti "Masa" Kovero, 2013. Akryyli kankaalle. |
Kosmiseen utuun on
kietoutunut, onko se riemu vai irvistys,
jolla poika sudenkorentoa katselee.
Tai onko käsi
puristunut torjuvaan nyrkkiin
vai hellyydelläkö korennon lentoon saattelee.
Hän kuulee kyllä
laulun
ja näkee mitä pyörteitä siivet saavat aikaan maailman yllä.
Sekä korennon
näyttämät värit,
kaikki tuo täyttää mieltä ihmettelyllä.
Kun kaiken sen tiesi,
mutta luuli unohtaneen.
Tai ainakin ajan
hiekkaan syvälle upottaneen.
Piiloon kaikilta,
myös itseltään.
Lukiten monet
mahdollisuudet osin valittuna tieltään.
Kädessään edelleen näkee vain viikatteen ja pistimen.
Luullen hävittäneen
itsestään puhtauden ja viattomuuden.
Ei se totta ole, vaan
harhaa.
Monen pettymyksen ja
eletyn elämän luomaa kuvitelmaa.
Epäilys on
juurtuneena syvälle, mutta saa myös lähestymään.
Ja jokin kaukainen
haavekuva saa yrittämään avaamaan sydäntään.
Kas kun uteliaisuus
vie epäilyksestä lopulta voiton
ja onhan se unelmakin
niin mahdoton
ettei yrittämällä
todellisuudessa liikaa menetä
jos pitää huolen
ettei sydämensä lisäksi kadota mieltä.
Miten kiehtovaa
olisikaan tuo leikki, jossa kumpikin muuttaa muotoaan.
Kieppuen eri tasojen
ja ulottuvuuksien läpi näyttäen eri olemustaan.
Jossa poika on
laulava riikinkukko, lempeä ja uskollinen norsu,
hauki tai hohtavan valkoinen
yksisarvinen.
Ja korento tulinen
lohikäärme, ulvova susi,
leikkisä mäyrä tai delfiini iloinen.
Vain kotkan tarkat
silmät, rääkäisyn terävyys ja kyky lentää yhdistää.
Ja niin jokaisen
kierteen kaarteessa lyö silmät häikäisevää kipinää.
Kun on kaksi
periksi antamatonta,
vapaudenkaipuista ja
vallatonta.
Jotka etääntyvät,
lähestyvät ja ottavat mittaa toisistaan
Raapivat, paikkaavat ja
lepäävät vasten toisiaan.
Välillä hellästi
huokaillen,
silitellen ja
yhdessä nauraen.
Leikki, joka kestäisi
ainakin silmänräpäyksen.
Ja kun aikaa ei ole,
jopa ikuisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti