En jaksa kaunaa kantaa.
Murheen viittaa roikottaa.
Vaan vanhan heitän ilmaan.
Antaa korppien pois kuljettaa.
Jäljelle jää se hyvä.
Kaunis.
Ainutkertainen.
Sillä lopulta meistä jokainen,
on vain ihminen.
Voi tehdä virheen,
toisenkin
eikä se sydäntä kuolleta.
Etenkään, kun toteutuu tärkein,
tekee oikein
ja toteuttaa omaa parasta.
Se rakkaus on pyhä, lähde suuruuden.
Ja sen matkan tulisi taitaa
aivan jokaisen ihmisen.
Joten valitkoon rauha,
eihän ongelmaa lopulta koskaan ollutkaan.
Levollisin mielin siis voimme
elämää käydä jatkamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti