Olen helpotuksen tuoja, kehon ja mielen siankärsämö - joskaan en aina itselleni.
Olen Uluru.
Majesteettinen, mutta silti turvallinen.
Lämpöä hehkuva kivi, jonka ääreen voi tulla vain olemaan ja kuulemaan maan ääntä.
Sen voiman värähtely kulkee kaikuna sinnekin, jossa ei enää ihmiskorvalle soi.
Olen joka sään Goretexit.
Valitsen usein maastot, joissa joutuu vähän rämpimään, mutta palkinnoksi saa nähdä jotain erityisen kaunista.
Kaivattu seuralainen mielen rämeiköihin.
Ja niin kestävä, että on luultu etten kulu puhki.
Osaan kyllä pysähdellä ja edetä rivakasti, tarpeen mukaan, olenhan ketterä pyörä.
Sellainen leppoinen mummumankeli.
Joka kitisee ja kolisee, kun muuterit ovat löysällä.
Silti niiiin mukava ajopeli,
käyttöominaisuuksineen ja pehmeine penkkineen.
Vaan löytyy myös tehoa ja moderneja ulottuvuuksia.
Tähän pyörään on kiinnitetty rakettimoottori!
Joten päästään kyllä kauas ja niin lujaa, että jo pyörryttää.
Avaruuteen ja läpi maidonreikien.
Paikkoihin, johon voi jopa eksyä.
Tappovehje,
jos vääntää hellittämättä kaasusta.
Olen harmaa.
Sekoitus mustaa, jossa on kaikki.
Ja puhdasta valkeaa, jossa ei ole mitään.
Olen siis pirtelö, jonka ainekset valitaan päivän mukaan.
Jos valitsee kaikki värit ja maut samalla kertaa, olen liikaa kaikkea.
Olen harmaa mössö.
Ainesosat voi luetella, mutta kukaan ei ole päässyt vielä loppuun asti -
luovuttamatta.
Ja kyllä minä ymmärrän.
Onhan se puuduttavaa, kun luulee kysyvänsä yksinkertaista asiaa ja päätyy kuulemaan analyysiä siitä, mitä kukin ainesosa tässä pirtelössä edustaa.
Olen Joutsenlampi, mutta etsin ulospääsyä lumouksesta muuten kuin kuolemalla.
Olenko Odette vai Odile?
Vai molemmat samassa paketissa - jolloin olisin taas se harmaa?
Ja ehkä siksi joka hiton Siegfried on ihan pihalla ja päätyy kosimaan toista muijaa?
Sekoittaako se minut jo velhoonkin, joka minut vangitsi?
Olen perhosuinti, vahva harjoittelusta elämän raskaissa vesissä.
Joka saa ympärilleen roiskumaan kirkkaita pisaroita muiden katsella.
Jonka pää on jo seuraavassa sukelluksessa, kun muilla on vielä aikaa kiireettä ihastella.
Vettä kauhoessa kiinnityn silti lupaukseen perhosen transformaatiosta.
Joko olisi oikea hetki muuntua siankärsämöstä ruusuksi?
Korvata harmaa purppuralla?
Kulkea paljain jaloin rentoa kävelyä?
Olla oman elämänsä taideteos?
Kulkea katsomassa nähtävyyksiä kuvien katseluna sijaan - kaikilla mahdollisilla maailman kulkupeleillä?
Olisiko viimekin aika murtaa velhon taika?
Löytää uusi tarina sille - kuka minä olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti