Jyllinkosken iltasatu

Kesän virtani oli niin vaimea
Ei kosken kuohua kauaksi kuultu
Siipi perhosen kosketti sammalta
Joka auringon paahteessa kuivui

Kutitti pintaani pien vesimittari
Mut oudoksi jäi koskikara
Jänis loikkien vatsani ylitti
Pääskyt vettäni myöden viisti

Odotin luokseni ihmisjoukkoa
Virrata sain lähes itsekseen
Raotin niille harvoille lumoa
Ken malttoi kuulla mun lauluain

Kuka kuvaansa katseli ihostain
Pintaa seesteistä peilinä katsoi
Hehkun oman ymmärsi viimeistään
Kun säteet auringon viimeiset riipi

Painuu kesän lämpö pyörteisiin
Hetket virta vie mukanaan
Tuokoon kylmyys ja jäinen riite
Muistoja uusia mukanaan