Minussa asuu suuri suru.
Kaikista niistä vuosista, jotka pelkäsin elämää
ja katsoin miten se lipuu ohitseni.
Itken sitä rakkaudettomuuden tuntua,
mitä olen kokenut niin paljon elämässäni.
Säälin sitä osaa itsessä,
joka on vuosia janonnut vastarakkautta,
mutta saanut osakseen silkkaa torjuntaa, vähättelyä tai vaikenemista.
Ihmettelen sitä kovuutta,
jolla edelleen pakotan itseäni.
Tai miten eristän itseni lukkojen taakse,
piiloon kylmältä peiton alle.
Jokin osa minusta vieläkin sanoo, että antakaa minun olla.
Antakaa minun jo luovuttaa ja vain haalistua pois.
Antakaa minun lahota paikoilleni ja singota ikuisuuteen.
Minä niin mielelläni eläisin ja rakastaisin.
Jos osaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti