Kuukartanolle

Pyörremyrskyn aikaan asettuivat taloksi kokki ja säveltäjä.
Vaaleanpunaiseen syliin toivat mystiikan metkut.
Herättivät hereille usvaisesta unestaan torkkuvat tontut.
Ahertamaan, askartelemaan ja pitämään lämpöä talossa.
Kutsuivat kokoon kekrihenget valmistelemaan satoa syksyn kynnyksellä.
Vaan ei vilja ole jyviä eikä leivottava leipä vatsaa turvota.
Sanat, teot ja henki kaikki yhdessä ovat työn tulosta,
joka kasvoi sekä kylmän kuuran armoilla, 

että auringon suojissa.
Ja nyt on aika tarjoilla uuden ajan leipää, 

joka on osa muutosta,
osa aaltoa,
joka pimeistä vesistä esiin nostaa kauniina kuultavat helmet, 
joiden hehku muistuttaa kuuta.
Sitä mikä tekee näkyväksi näkymättömän, 

mutta herkkyydellä
ja saa kuiskauksen kajahtamaan padon pauhulla, 

mutta soinnun kera.