Otso

Kirkon kirjoista katsoi kuvaa

Aurinkoa aatoksissaan aatteli

Lausui laulun, lausui loitsun

Lähetti lipun, luvan laulavaisen

Ennen entistä elämää eleli

Ilotonta ihmistä itsessään ihmetteli

Syyllistä sydäntä sylissään syleili

Torui toimintaa tahdotonta, totista

Vaan vielä välittää vedestään vähäsen

Vaikka vaipunut välillä valosta Vainajalaan

Antaa anteeksi, armahtaa

Sydämen sykkyräisen sulattaa suudelmaan

Ei elämää elämättä elele

Ei entistä erhettä ehtymättä etsi

Kuulee kuiskauksen, kuulee kuun

Katsoo kaivoon, kaivaa kaihon

Istuu ilossa, itkee ihanuutta

Kouralla kurkottaa, kahmaisee käteensä

Antaa autuuden, antaa arvon

Sielu, sydän saa sadun