Yksinäinen joutsen

Muistaa - meitä oli kaksi.

Kunnes ei sitten ollutkaan.

Tyhjyys ympärillä.

Niin outoa.

Olo eksyksissä kaikkialla.

Kun ennen lauloi, siihen vastattiin.

Ja nyt vain oman laulun vesi järveltä takaisin kantoi.

Kun kylmä kipu asettuu sydänalaan,

se enteilee talvea.

Uutta kylmää routaa, jota täytyy paeta.

Etsimäänsä ei vain silti löydä.

Iäksi kadotettu?

Vaiko tapaaminen toisessa hetkessä?

Toisessa elämässä?

Laulaa, kun ei muuta voi.

Koska vain laulu peilaa takaisin itseään.

Tietoisuutta, olen olemassa.

Ja silti jää leijumaan epäilys.

Jos kukaan ei näe eikä kuule, olenko sittenkään? 

Rannalla Normandian

Normandian rannikolla sotilas mua odottaa

Vielä varusteet päällään ja haavoittuneena kertoo tarinaa

Jonka tahtoo jakaa, jotta vois saada helpotuksen

Kohtalonsa täyttää loppuun ja tehdä sovituksen

Vasemman jalkansa menetti astuessaan miinaan

Myös oikea käsi ruhjoutui, vaan ei laitettu kantoliinaan

Koska siihen rantahiekkaan hyytyi elämä tuon nuoren, komean miehen

Ja hätä, piina vaivaamaan jäi, kun petti paluun lupauksen

Isoisä odottamaan jäi, jos poika kuitenkin palaa

Kun ei uskonut, on ruumis kadonnut, vajonnut virran mukana pohjaan

Ja korvansa sulki, vaikk' kuuli tuulen kuiskauksen

Vaikk' hartiallaan joskus tunsi hennon kosketuksen

Ei Atlantti erottanut, toisin kuin isoisä luuli

Vaan haluttomuus nähdä, kuulla, kun tahtoi olla muuli

Joka kyllä ymmärsi, mutta sulki totuuden tieltään

Jotta päivänsä viimeiset, voisi elää rikkomatta mieltään

Sydämestä puhumattakaan

Joka kieltämällä säästyi sivuosumaan

Vaan silti sydän suojeltu hiljalleen vuoti kuiviin

Ja kyyneleet jähmettämällä kehitti kaihin silmiin

Mutta nyt on valmis isoisä vapauttamaan valan

Itkemään itkut ja kohtaamaan tuon pojan

Jonka rakkaaseen luki, jok'oli ilma elämän

Pojanpoika tottakai, mut' myöskin enemmän

Olemisen mysteeri siteeseen kätkeytyi

Ei vain ketjuna sukupolvien, vaan myös hengen liittona yhdistyi

Ja kohtalot näiden kahden ajasta aikaan mataa

Toisiinsa nivoutuen, kuten planertat kiertävät rataa

Ja niin tuolla rannalla yksi kierros taas sulkeutuu

Hahmot syleilevän sotilaan ja isoisän viimein haihtuu

Laskeutuu rauha rannalle Normandian

Aistin enää tavallisen merituulen sekä hiekan

Hän on täällä

Hän vapautukoon iäisestä ikeestään,

joka itkua ylläpiti.

Lempeä kevättuuli sen ilmoitti;

nyt muuttuu maa

ja elämä!

Ei kiireellä, ei hosuen. 

Vaan harkiten ja joustaen.

Sydän ennen niin tyhjä täyttyy valolla.

Availlen terälehtiä yksi kerrallaan.

Auttaa kurkistamaan päällä ensin varoen

ja lopulta uuteen elämään sukeltaen.

Ja sitten...

Hän on vihdoin täällä! 

Kuningatar, ylhäinen.

Palvelija, alamainen.

Joka raukeana ja rentona ympärilleen katsoo.

Ja vallan kiireettä valitsee,

mihin työhön käy,

mihin askareeseen tarttuu.

Koska hän on täällä!

Vartija rakkauden.

Poskea sivellen käteesi tarttuu.

Ja johdattaa sinne minne pitää.

Missä tarvitaan.

Missä rakkauden opit täyttyvät.

Eikä itkua ja murhetta enää kivussa tarvita.

Vaan onnen kyyneleet vierittää. 

Ravitsemaan maata alla jalkojen. 

Ja kehoansa hellimään. 

Turha ihminen

Pääsiäinen siitä muistutti

Jeesuksen kärsimyksellä oli sanoma, joka muutti maailmaa

Ja onhan se kärsimys minunkin kulmiani hionut

Auttanut näkemään asioita, jotka löytää piti

Mutta nykyisin se on vain saman toisintoa

Tylsää, onttoa, puuduttavaa

Vie, mutta ei anna mitään takaisin

Tekee olotilan, että seison risteyksessä paikallaan

Kun ei se kärsimys enää anna vihjettä suunnasta

Kaikki se työ itseni kanssa

Kärsimyksen hyväksymisessä

Kiitollisuuden omaksumisessa

Kultivoiden rakkauden ja myötätunnon asennetta

Ja silti se lupaus elämän helpommaksi muuttumisesta on tyhjä lupaus vain

Kyllähän se saa miettimään

Jospa kaikki olikin jo tässä

Että tämä paikallaan polkeminen saa riittää

Herättää kysymään, että onko jo aika 

Päästääkö ote irti 

Sallisiko lipumisen - jonnekin

Että ei päiviänsä vain kuluttaisi

Olisi turha ihminen

Hyttyisiä

Hyttyisiä

Pistimeltään käyräisiä

Jotka neuloillaan ihoani kutittaa

Ininää

Joka laittaa kyttäämään

Paukaman voisinko välttää 

Terasseilla, kuppiloissa

En tahdo etsiä sinua vierailta terasseilta

Kun kehoni janoaa kosketustasi

Tai kiertää pienissä kuppiloissa kyselemässä

Joko huulesi kaipaavat omiani

En halua olla vain kuva puhelimessa

Joka on rakas, ihana ja korvaamaton humalassa

Kun en ole paikalla

Kun kaikki ne sanat ovat sanoja vain

En halua nähdä sinun hukkuvan

Tuoppi kerrallaan

Muuttuvan vieraaksi

Jota vaadit rakastamaan

Keskeneräisyydessäsi

Uskotellessasi itsellesi, ettei ongelmaa ole

Että minä voisin olla syy yrittää enemmän

Tehdä enemmän

Olla enemmän

Kuulla valheita, että ilman minua ei ole mitään

Sinulla on tusinoita rakastajia liki joka ilta

Jotka lupaavat sinulle helpotusta

Unohdusta kivusta sisällä

Luovat illuusioita, että kaikki on kaunista

Että tämä on sitä vapaata elämää

Vaikka katsot vääristynyttä peilikuvaa 

Ihmisestä, joka voisit olla

En halua katsella kasvojasi lasinpohjan läpi

Nauraa puuroisille sutkautuksille

Joiden puolessa välissä olet eksyksissä itsekin

Kuvitellen silti luovasi jotain arvokasta

Jota minun pitäisi ihailla

Niin miksi?

Inhoan, kun ehdin jo unohtaa

Kaikkiin niihin askeliin, jotka otin etsiessäsi sinua jälleen kerran

Muistan, että sinussa oli paljon kaunista

Voisi edelleen olla

Jos uskaltaisit tulla esiin

Aurinkoon katseeni ihailtavaksi

Aurinkoon hymyäsi palvomaan

Ja hellä kosketuksesi...

Sen muisto pakottaa edelleen

Vääntää vatsaani terällään

Saaden minut voimaan pahoin

Kun itse nukut humalaisen unta tyynenä kuin pieni lapsi

Vain lähteäksesi kosketukseni ulottumattiin retkellesi

Jota selität tavaksi valloittaa maailmaa

Sydänjää

Kun ensin vastaa tuli ja sitten jää, 

on sydän niin kovin ymmällään. 

Mikä on tuo nainen, joka keinuttaa

ensin lanteitaan, sitten tunnelmaa?

En tiedä alanko tähän. 

Tietoa onko aivan liian vähän?

Onko pehmo vai sittenkin vaarallinen? 

Vainko viisas vai pohjiltaan mielipuolinen?

Vaan silti tuo suu mua houkuttaa. 

Kutkuttaa muutakin kuin unelmaa. 

Käynkö reunalla, pystynkö tässä? 

Lähellään kokeeksi hengittelemässä. 

Ehkä asiat kuitenkin tasaantuu. 

Hakee muotoaan, lukot avautuu. 

Ja niin on poissa sydänjää. 

Ja syleillä saan sydäntä lämpimää. 

Ei tarvitse enää

Pitää, täytyy, on pakko...

Ei enää!

En halua yrittää tai kehittää, vaan olla vaan. 

Luvan kanssa. 

Harjoitellen.

Ja joka todeksi muuttuu seurassa, jossa ei tarvita sanoja.

Sanat kehitin itseäni ja muita varten, en sinua.

Sanoja ei tarvita, koska löysit itse samaan tilaan.

Omaan reittiäsi pitkin.

Ahkera, tunnollinen ja koko muu vaatimusten lista harjoiteltuna niin hyvin, että voi jo päästää irti. 

Kutsumustyön hoitaja, jargonisti, parantaja ja opettaja.

Ei tuo kerro minusta mitään. 

Siis tippukoon tittelit ja roolit! 

Ilman niitä kaikkia haluan alastomana ottaa vastaan maailman.

Antaa auringon sulattaa viimeisenkin jään

ja nostaa esiin mitä olen, kun vain olen.

Kun "vain" elän.

Jokaisella hengenvedollani.

Would I be I

Would I be I without all the things I've done?

If I wouldn't fail and fall like I did.

To the ground.

Again and again and again... 

And still got up and kept going again.

Until I had no reason to fall anymore.

What would I be like, if I wouldn't be scared the way I did?

Would I feel the same compassion for the ones that are still scared?

Who also got wounds to heal from the life.

And even from the people who you thought should be the guardians of your heart.

From those who should have protect you. 

Should have taken care of you.

Who taught you to scare.

And that you should dislike yourself.

Just because they didn't know any other way. 

Would I love the way I do, if I wouldn't had the strength to forgive them? 

To love THEM anyway? 

To feel the gratitude from the lessons learned? 

And finally choose to forgot about, what you thought their crime was.

There was something... 

... but it really doesn't matter.

If I wouldn't yet allowed myself to love who am I?

Would I feel the joy and peace that I do, if I hadn't learn to laugh and smile like I do?

Even through tears and sweat of pain.

While no one was watching, so you knew that it really was you who wanted.

Who felt like it.

Who felt the need and enjoyed it.

Who slept the night while everything wasn't on their place.

When things were still imcomplete.

When you didn't know how to survive the day starting the next dawn.

Which you doubt might not come.

That this is it.

The end.

Of all.

Of you.

But the sun rised and showed you there is much to come.

Good things.

Wonderful things.

And after that little rest you felt - now I can breathe.

Now I feel free! 

Would I like to be other than me?

To had another kind of life?

Oh, why would I?

Muutos tulee, oletko valmis?

Hän vapautukoon iäisestä ikeestään,

joka itkua ylläpiti.

Lempeä kevättuuli sen ilmoitti;

nyt muuttuu maa

ja elämä!

Ei kiireellä, ei hosuen.

Vaan harkiten ja joustaen.

Sydän ennen niin tyhjä täyttyy valolla.

Availlen terälehtiä yksi kerrallaan.

Auttaa kurkistamaan päällä ensin varoen

ja lopulta uuteen elämään sukeltaen.

Ja sitten...

Hän on vihdoin täällä!

Kuningatar, ylhäinen.

Palvelija, alamainen.

Joka raukeana ja rentona ympärilleen katsoo.

Ja vallan kiireettä valitsee,

mihin työhön käy,

mihin askareeseen tarttuu.

Koska hän on täällä!

Vartija rakkauden.

Poskea sivellen käteesi tarttuu.

Ja johdattaa sinne minne pitää.

Missä tarvitaan.

Missä rakkauden opit täyttyvät.

Eikä itkua ja murhetta enää kivussa tarvita.

Vaan onnen kyyneleet vierittää.

Ravitsemaan maata alla jalkojen.

Ja kehoansa hellimään.

Sanotaan hyvästi

Ei se ole rakkauden loppu, vaikka sanotaan hyvästi.

Vaikka kehojemme välissä etäisyys, olet sydämessä.

Olet sen pysyvä osa, vaikka muistot haalistuvat.

Osa minua, osana tarinaani.

Kosketellessani elämäni lehtiä, myös sinä tunnut.

Haluan tuntea.

Koska se parantaa.

Myös silloin, kun tunnut jälleen kipuna.

Kaunaton kauneus

En jaksa kaunaa kantaa. 

Murheen viittaa roikottaa. 

Vaan vanhan heitän ilmaan. 

Antaa korppien pois kuljettaa. 

Jäljelle jää se hyvä. 

Kaunis. 

Ainutkertainen. 

Sillä lopulta meistä jokainen, 

on vain ihminen. 

Voi tehdä virheen,

toisenkin

eikä se sydäntä kuolleta. 

Etenkään, kun toteutuu tärkein, 

tekee oikein 

ja toteuttaa omaa parasta. 

Se rakkaus on pyhä, lähde suuruuden.

Ja sen matkan tulisi taitaa

aivan jokaisen ihmisen.

Joten valitkoon rauha, 

eihän ongelmaa lopulta koskaan ollutkaan.

Levollisin mielin siis voimme 

elämää käydä jatkamaan. 

Jääkukat

 Jääkukkia

Höyryssä, jota hengitän

Sormenpäissä, joilla kosketan

Sylissä, joka sisäänsä sulkee

Näennäisesti kävelen

Mutta kyllä sen aistii

Oikeasti tanssin

Ja levittelen kukkasia sinne tänne

Muodoltaan kauniita hiutaleita

Jotka taittavat valoa

Tuovat kuulautta taloon

Ja tuovat lohtua sille, 

joka allapäin päätänsä roikottaa

Pieniä lahjoja, joista en pyydä vastinetta

En palkkaa

Vaan ilosta annan

Ja seuraan niiden luomaa lumoa

Annan niiden luoda muutosta

Josta itsekin pääsen nauttimaan 

Minunlaiseni jääkukkaset 

- ei vettä, vaan tiivistynyttä valoa

Minä hukun

Minä hukun.

Hukun tähän mätään.

Sydänmätään, joka valuu valtoimenaan.

Muodostaa meren ympärilleni.

Ja painaa tahmallaan pinnan alle.

Vain vaivoin saan räpiköityä pään pinnalle.

Ottamaan muutamia elämän hengenvetoja.

Kun mätä laskeutuu, 

polkevat jalkani tuntevat tukevaa maata jalkojen alla 

- tuleekin uusi aalto.

Kastelee päätä myöden.

Sen makea löyhkä saa silmät kirvelemään ja kurkun puristamaan.

Houkuttelee luovuttamaan.

Tuntuisi niin hyvältä luovuttaa.

Kuin koko elämä olisi pedattu sitä hetkeä varten.

Ja päätän sallia sen.

On lupa luovuttaa.

Laitan silmät kiinni.

Jatkan liikettä.

Stardust

Stardust in her fingers

Stardust in her hair

All that magnificent glowing

Makes her magical and fair

Pekalle

Sydämessäsi suuri hiljaisuus.

Kuin pimeässä, jossa valoa ei tuo kuin tuikkivat tähdet.

Jossa kaikki ympärillä nukkuu.

Mutta ei se ole tyhjyyttä.

Vain lepo, jonka tarvitset.

Kun olet aikasi katsonut revontulia.

Tallettanut niiden loistoa muistoihisi.

Sydämesi liike jatkuu.

Nousee uusi syvä sointi.

Joka yhtyy toiseen.

Jonka omakseen tuntee. 

Tekstin Sirpan maalaukseen

Unissasi jo tiedät, mitä tuleva on. 

Kuinka elämä voi olla iloa ja verraton. 

Muutos lähes valmis, loppu jo häämöttää. 

Mene moodiin, jossa nautit, se vauhtia edistää. 

Surut on surtu ja pimeäkin on nyt lempeä syli. 

Rakkauskin jo vyöryy hetkittäin maljasi yli. 

Ei edessä opittavaa ole enää kovaa, 

vaan silkkaa rentoutta ja sen opettelua, että olet vaan. 

Salli, helli, kiitä ja silittele. 

Niiaa, pyörähdä, tanssi ja liihottele. 

Kaunis on sielusi sinun ja itsenäsi kovasti rakastettu. 

Lakkaa siis yrittämästä ja huomaat olet siunattu.

9 sointu: solaarinen - Sirius

 Raks, raks, poks, poks

Rits, rats, piut, paut

Anna olla, anna olla, anna olla vaan!

Mikä luulet olevasi, joku Jumala?

Raks, raks, poks, poks

Rits, rats, piut, paut

Kuuletko, kuuletko, soinnun sävelen?

Piirrä mulle, piirrä mulle, symboli sininen!

Anna olla, anna olla, anna olla vaan!

Joko uskot, joko uskot, olet Jumala!

Jumalan kaltainen

Luoja, nainen

Ikiaikainen

Ihana sylillinen!

Luuletko olevasi 

pahaan syyllinen?

Vaikka tuollaisena 

OLET 

täydellinen, täydellinen

täydellinen, täydellinen

täydellinen, täydellinen

täydellinen, täydellinen

TÄYDELLINEN!

Kaimalle

 Yhdessä meillä ei ole vain yhdeksän henkeä,
vaan kolme kertaa yhdeksän.
Olkoon tilanne kuinka täpärällä,
puolet säästyy yhteiseen pottiin.
Eikä se potti pienene, vaan kasvaa ajan kuluessa.
Myös rauhan aikoina, seesteisinä aikoina, 
kun uteliaisuus ei ole viedä meitä kissoja mennessään.
Ja se myös kantaa, kun viiksemme vapisevat.
Kehräyksemme on huumaava hymni, se rauhoittaa ja parantaa. 
Paitsi toisiamme, myös kaikkia, jotka sen värinän kuulevat.
Ja vaikka me olemme kissoja, jotka osaavat uida 
ja avata lukkoja,
on paikkamme silti köllötellä auringossa. 
Ei meidän pidä pyydellä anteeksi 
eikä laskea päätämme koiran lailla.
Me pidämme katseemme vakaasti kohteessa
ja loikkaamme...
Kissa kyllä tietää, että hengen haukkominen 
on yhtä kuin taputus. 

Juhannusterveiset

 Jos uppoankin aikaan

Hiljaisuuteen vajoan

Kuin veden pohjaan, 

josta viiveellä ylös nousevat kuplat tuovat vain kaikuja laulustani

Ei se ole merkki etten välitä

Etten oloasi tai murhettasi tahdo jakaa

Joskus minun vain täytyy vaieta

Kääntyä sisään ja kuunnella sydämeni viisautta

Tai irrottaa arjen kahleet ja tanssia luonnontilassa

Aiestien maailmaa ilman velvollisuuksia

Jotta voin virkistyä

Jotta voin uudistua

Että osaan kokea sinut entistä kirkkaammin