Oivallus

Valtas mielen ymmärrys uusi

miksi niin usein avaan suuni

ja roskalla, myrkyllä sen vaiennan.

Koska kehoni olis hentoinen ja hauras,

kun suvultani olen sairas,

että valepuvulla rotevalla hämmennän.

Oon väittänyt: ”Minä olen vahva!”.

Ja siitä todisteena muhkea jenkkakahva

on molemmin puolin lantiolla.

Ja onhan se riski että kehoni hajoaa

ilman tämän pehmeän patjan antamaa suojaa,

joka kuitenkin hyvin on tähän asti palvellut.

Kieltämättä olen elänyt rajummin

ja myös ylös noussut sängystä varmemmin

kuin konsanaan tyttönä hoikkana.

Vaan kun ennen luulin antavani suojaa sielulle,

joka kovin herkkä oli arvostelulle.

Tai että tunteet ne pakkaantuneet oli vyötäröön.

Nyt ymmärrän, tiedän ja tunnen, että sieluni on vahva.

Ja nyt tuo suojakerros on enemmänkin tahma,

joka elämän menoani hidastaa,

ketteryyteni piilottaa

ja muutenkin on aloittanut uuden sodan emäntäänsä vastaan.

Vaan jos haurasta harvinaista vaalisin

niin ehkä esiin kaivaisin

rinnan elämään 

sieluni vahvan peruskallion ja kehoni hauraan veen?