Turha ihminen

Pääsiäinen siitä muistutti

Jeesuksen kärsimyksellä oli sanoma, joka muutti maailmaa

Ja onhan se kärsimys minunkin kulmiani hionut

Auttanut näkemään asioita, jotka löytää piti

Mutta nykyisin se on vain saman toisintoa

Tylsää, onttoa, puuduttavaa

Vie, mutta ei anna mitään takaisin

Tekee olotilan, että seison risteyksessä paikallaan

Kun ei se kärsimys enää anna vihjettä suunnasta

Kaikki se työ itseni kanssa

Kärsimyksen hyväksymisessä

Kiitollisuuden omaksumisessa

Kultivoiden rakkauden ja myötätunnon asennetta

Ja silti se lupaus elämän helpommaksi muuttumisesta on tyhjä lupaus vain

Kyllähän se saa miettimään

Jospa kaikki olikin jo tässä

Että tämä paikallaan polkeminen saa riittää

Herättää kysymään, että onko jo aika 

Päästääkö ote irti 

Sallisiko lipumisen - jonnekin

Että ei päiviänsä vain kuluttaisi

Olisi turha ihminen

Hyttyisiä

Hyttyisiä

Pistimeltään käyräisiä

Jotka neuloillaan ihoani kutittaa

Ininää

Joka laittaa kyttäämään

Paukaman voisinko välttää 

Terasseilla, kuppiloissa

En tahdo etsiä sinua vierailta terasseilta

Kun kehoni janoaa kosketustasi

Tai kiertää pienissä kuppiloissa kyselemässä

Joko huulesi kaipaavat omiani

En halua olla vain kuva puhelimessa

Joka on rakas, ihana ja korvaamaton humalassa

Kun en ole paikalla

Kun kaikki ne sanat ovat sanoja vain

En halua nähdä sinun hukkuvan

Tuoppi kerrallaan

Muuttuvan vieraaksi

Jota vaadit rakastamaan

Keskeneräisyydessäsi

Uskotellessasi itsellesi, ettei ongelmaa ole

Että minä voisin olla syy yrittää enemmän

Tehdä enemmän

Olla enemmän

Kuulla valheita, että ilman minua ei ole mitään

Sinulla on tusinoita rakastajia liki joka ilta

Jotka lupaavat sinulle helpotusta

Unohdusta kivusta sisällä

Luovat illuusioita, että kaikki on kaunista

Että tämä on sitä vapaata elämää

Vaikka katsot vääristynyttä peilikuvaa 

Ihmisestä, joka voisit olla

En halua katsella kasvojasi lasinpohjan läpi

Nauraa puuroisille sutkautuksille

Joiden puolessa välissä olet eksyksissä itsekin

Kuvitellen silti luovasi jotain arvokasta

Jota minun pitäisi ihailla

Niin miksi?

Inhoan, kun ehdin jo unohtaa

Kaikkiin niihin askeliin, jotka otin etsiessäsi sinua jälleen kerran

Muistan, että sinussa oli paljon kaunista

Voisi edelleen olla

Jos uskaltaisit tulla esiin

Aurinkoon katseeni ihailtavaksi

Aurinkoon hymyäsi palvomaan

Ja hellä kosketuksesi...

Sen muisto pakottaa edelleen

Vääntää vatsaani terällään

Saaden minut voimaan pahoin

Kun itse nukut humalaisen unta tyynenä kuin pieni lapsi

Vain lähteäksesi kosketukseni ulottumattiin retkellesi

Jota selität tavaksi valloittaa maailmaa

Sydänjää

Kun ensin vastaa tuli ja sitten jää, 

on sydän niin kovin ymmällään. 

Mikä on tuo nainen, joka keinuttaa

ensin lanteitaan, sitten tunnelmaa?

En tiedä alanko tähän. 

Tietoa onko aivan liian vähän?

Onko pehmo vai sittenkin vaarallinen? 

Vainko viisas vai pohjiltaan mielipuolinen?

Vaan silti tuo suu mua houkuttaa. 

Kutkuttaa muutakin kuin unelmaa. 

Käynkö reunalla, pystynkö tässä? 

Lähellään kokeeksi hengittelemässä. 

Ehkä asiat kuitenkin tasaantuu. 

Hakee muotoaan, lukot avautuu. 

Ja niin on poissa sydänjää. 

Ja syleillä saan sydäntä lämpimää. 

Ei tarvitse enää

Pitää, täytyy, on pakko...

Ei enää!

En halua yrittää tai kehittää, vaan olla vaan. 

Luvan kanssa. 

Harjoitellen.

Ja joka todeksi muuttuu seurassa, jossa ei tarvita sanoja.

Sanat kehitin itseäni ja muita varten, en sinua.

Sanoja ei tarvita, koska löysit itse samaan tilaan.

Omaan reittiäsi pitkin.

Ahkera, tunnollinen ja koko muu vaatimusten lista harjoiteltuna niin hyvin, että voi jo päästää irti. 

Kutsumustyön hoitaja, jargonisti, parantaja ja opettaja.

Ei tuo kerro minusta mitään. 

Siis tippukoon tittelit ja roolit! 

Ilman niitä kaikkia haluan alastomana ottaa vastaan maailman.

Antaa auringon sulattaa viimeisenkin jään

ja nostaa esiin mitä olen, kun vain olen.

Kun "vain" elän.

Jokaisella hengenvedollani.

Would I be I

Would I be I without all the things I've done?

If I wouldn't fail and fall like I did.

To the ground.

Again and again and again... 

And still got up and kept going again.

Until I had no reason to fall anymore.

What would I be like, if I wouldn't be scared the way I did?

Would I feel the same compassion for the ones that are still scared?

Who also got wounds to heal from the life.

And even from the people who you thought should be the guardians of your heart.

From those who should have protect you. 

Should have taken care of you.

Who taught you to scare.

And that you should dislike yourself.

Just because they didn't know any other way. 

Would I love the way I do, if I wouldn't had the strength to forgive them? 

To love THEM anyway? 

To feel the gratitude from the lessons learned? 

And finally choose to forgot about, what you thought their crime was.

There was something... 

... but it really doesn't matter.

If I wouldn't yet allowed myself to love who am I?

Would I feel the joy and peace that I do, if I hadn't learn to laugh and smile like I do?

Even through tears and sweat of pain.

While no one was watching, so you knew that it really was you who wanted.

Who felt like it.

Who felt the need and enjoyed it.

Who slept the night while everything wasn't on their place.

When things were still imcomplete.

When you didn't know how to survive the day starting the next dawn.

Which you doubt might not come.

That this is it.

The end.

Of all.

Of you.

But the sun rised and showed you there is much to come.

Good things.

Wonderful things.

And after that little rest you felt - now I can breathe.

Now I feel free! 

Would I like to be other than me?

To had another kind of life?

Oh, why would I?

Muutos tulee, oletko valmis?

Hän vapautukoon iäisestä ikeestään,

joka itkua ylläpiti.

Lempeä kevättuuli sen ilmoitti;

nyt muuttuu maa

ja elämä!

Ei kiireellä, ei hosuen.

Vaan harkiten ja joustaen.

Sydän ennen niin tyhjä täyttyy valolla.

Availlen terälehtiä yksi kerrallaan.

Auttaa kurkistamaan päällä ensin varoen

ja lopulta uuteen elämään sukeltaen.

Ja sitten...

Hän on vihdoin täällä!

Kuningatar, ylhäinen.

Palvelija, alamainen.

Joka raukeana ja rentona ympärilleen katsoo.

Ja vallan kiireettä valitsee,

mihin työhön käy,

mihin askareeseen tarttuu.

Koska hän on täällä!

Vartija rakkauden.

Poskea sivellen käteesi tarttuu.

Ja johdattaa sinne minne pitää.

Missä tarvitaan.

Missä rakkauden opit täyttyvät.

Eikä itkua ja murhetta enää kivussa tarvita.

Vaan onnen kyyneleet vierittää.

Ravitsemaan maata alla jalkojen.

Ja kehoansa hellimään.