Rakkaat
valon auttajat.
Rakkaat
sydämen opastajat.
Kuulkaa
pyyntöni vieno.
Tai
höh, kuulkoon koko tienoo!
Jos
kerran vielä poskea silittää voisin,
pehmää,
niin onnellinen oisin.
Sydän
vasta puolillaan.
Se
pitäis saada kuohumaan
reunojensa
yli.
Ja
vaikka kuinka hymyilen,
hassuttelen,
laulelen,
niin
tyhjä on mun syli.
Kaipaan
syliin täytettä!
Jotain
mitä silittää.
Jotain
millä kertoa
mun
rakkauteni määrää.
Tää
on se Suuri Salaisuus,
jonka
piilossa olen pitänyt
myöskin
itseltäni.
Ennen
raasu uskottelin:
”En
ole kovin kelvollinen,
vaan
astia oon viallinen,
joutaakin
hävitä pois.”.
Valuvika.
Sukuvika
mielen
taakkanani.
Sitä
jäykin niskoin kannoin
myöskin
puheissaani.
Vaan
jos pyyntö viimein kuuluis
ääneen
sanottuna.
Kulkis
korvaan eteenpäin
ja
voisi tapahtua.
Tuo
toive ennen salainen
on
nyt kaikille julkinen.
Nyt
viimein vastaan otan lahjan
jota
minulle on tarjottu.
Tapahtukoon
ihme!
Sillä
olen rakastettu ja siunattu.
* * *
Lapset
pellavapäiset
leikkivät suuren kuusen juurella.
Näetkö?
Voi miten heidän naurusa heläjää?
Kuuletko?
Haistatko tuon kesän tuoksun?
Tunnetko miten aurinko lämmittää ihoa?
Maista suudelma huulillasi.
Ja kuvittele, että tämä kaikki on totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti