Koski

Kosken kuohu korvissani.

Kosken kauneus silmissäni.

Kosken kauhut muistoista kirkastuu.

Koskea katson kalpein kasvoin

Koskelle annoin ainoan lapsen.

Hyinen virta varpaita huuhtelee.

Koski oli alku ja elämän lähde.

Hulluus se iski minuun kosken tähden.

Kosken kauhuun itseni unohdin.

Kiviä kannoin, kiviä viskoin

Naamaani sain minä kosken piskon.

Ääneni kosken yli kantautui.

Koskessa tanssin ja koskessa lauloin.

Koskessa sain minä sydämeeni naulan.

Koski Tuonelaan lapseni saatteli.

Vaan anteeksi annan kosken tähden.

Itseni armahdan kosken nähden.

Kosken vapautan jälleen virtaamaan.

Kosken vapautan jälleen virtaamaan.

Itseni vapautan jälleen virtaamaan.

Itseni vapautan jälleen virtaamaan.

Kuuntele lauluna

Pieni lintu siipirikko

Pieni lintu siipirikko.

Se minä olen.

Räpiköiden pyristelen tuulessa.

Toisinaan matkantekoa auttaa tuuli myötäinen.

Ja välillä vastatuuli on vähällä kaataa minut.

Noina hetkinä mieleen muistuu Vivaldin Talvi.

Aivan kuin enteenä.

Jo silloin lapsena tiesit,

että tuo tuulen lintu olet sinä.

Ja siksi itkit jo silloin.

Omasta puolestasi.

Päällimmäisenä tunteena henkiinjääminen.

Siltä juuri nyt minusta tuntuu.

Jos tanssin siipirikon tanssia riittävän pitkään,

niin lopulta sen kevään on tultava.

Ja viimeistään kesään mennessä raajani ovat jo sulat.

Eikö niin?

Eihän se kesän kuumuuskaan rampoja jäseniä täysin paranna.

Mutta niihin tulee sulavuus, jonka talven viima hävitti.

Ja ehkä silloin voit hetkeksi pysähtyä kivelle lepäämään.

Räpytellä siipien lisäksi silmiäsi.

Katsoa ympärillesi.

Nähdä muutakin kuin kylmän kovettamat kyyneleet silmäkulmissa.

Nähdä kauneutta.

Ja silloin leuto lounastuuli on kuin hyväily.

Tuoden jopa rakkautta mukanaan.

Kiitos, kiitos, kiitos!