perjantai 14. helmikuuta 2020

Ystäväni

 Ystäväni

Sanoit sen niin monta kertaa

Että viimein pysähdyin ajattelemaan

Olinko sittenkään sammakko?

Jos olenkin perhonen?

maanantai 13. tammikuuta 2020

Urpuviidan mietteitä

 Elämän juoksuhiekka mua ahdistaa
Tuntuu, että hukuttaa, pitää mua paikallaan
En rannekellon anna aikaani mun tahdistaa
Yöllä en nuku, päivällä en aherra

Vaikka aina en hymyile, en silti ole toivoton
Ajatusten virta vaan on niin vitun loputon
Sisällä tunnen mikä oikein on tai mikä väärin
Kun maailma ei sitä näe, se nostaa käyrän sfääriin

Miksi rauha, rakkaus ei maapallolla vallitse?
Miks egot, oma etu ihmisiä hallitsee?
Vaik tuntuu et tää meno onkin perseestä
En luovuta, vaan jään odottamaan ihmettä

tiistai 24. joulukuuta 2019

Minä elän

 Oon ehkä hullu, vaikka sanon sen ääneen.
En oo kuin muut, jotka tunne ei itseään.
Ne lymyää alla kauniin kääreen.
Mä paljastan myös kaiken ruman ja ikävän.

Ja mä elän, taivastellen paskaa.
Elän, rakkautta vannoen.
Elän, tietä raivaten. 
Itsepäisesti.

Minä eläin vastoin odotuksii.
Elän itselleni. 
Elän, kaikesta nauttien, 
kaikesta iloiten.
Kaiken ansaiten.

torstai 8. elokuuta 2019

Leijonaportti

 Suolaiset kyyneleet poskillasi.
Annat niiden valua vapaana.
Tippua jalkoihisi kuin sadepisarat
ja huokaiset syvään.

Ei tämäkään ollut vielä loppu,
vaikka tunnetkin pienen kaihon kesän viimeisten lämmönsäteiden hiipuessa hiljalleen pois.
Ei ollut joutsenlaulu,
vaan jälleen yksi uusi syntymä elämässäsi.

Kun luonto ympärilläsi käpertyy kohti lepoa,
sinä heräät elämään.
Kuten joka syksy.
Levättyäsi ja kerättyäsi aurinkoa itseesi leijonan lailla sinä heräät uudelleen.

Äänesi voima ja hyppyjesi jäntevyys on sinulle vielä mysteeri.
Piilevä potentiaali.
Riittää, että tässä kohtaa olet vain kaikkine aisteinesi hereillä.
Tarkkailet ja kuuntelet tilaisuutta koetella uusia rajojasi.
Voit hymyillä huoleti ja kehrätä rennosti.
Olet kyllä valmis, kun aika koittaa…

perjantai 2. elokuuta 2019

Varo askeliasi neitokainen

Varo askeliasi neitokainen
Ettei halla vie
Ettei upota suohon

Kyyn peittämiä ovat polkusi reunuskivet
Ja myrskyn vaahtopäitä on lähestymässä edessäsi näkyvällä merellä

Kaikki pahat tekosi lunastetaan nyt maksuun
Korkoineen
Valmistaudu järkyttävään
Torjumaan kylmää
Kerää viimeisetkin risut
Ja käytä niitäkin säästeliäästi

Sydämen katovuodet

Kirstun vaarnat teroittuvat ajan hampaassa
Usko, että nyt on syytä pelätä
Henkesi puolesta
Elämäsi puolesta
Vapise!

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Tekstin Sirpan maalaukseen

Unissasi jo tiedät, mitä tuleva on. 

Kuinka elämä voi olla iloa ja verraton. 

Muutos lähes valmis, loppu jo häämöttää. 

Mene moodiin, jossa nautit, se vauhtia edistää. 

Surut on surtu ja pimeäkin on nyt lempeä syli. 

Rakkauskin jo vyöryy hetkittäin maljasi yli. 

Ei edessä opittavaa ole enää kovaa, 

vaan silkkaa rentoutta ja sen opettelua, että olet vaan. 

Salli, helli, kiitä ja silittele. 

Niiaa, pyörähdä, tanssi ja liihottele. 

Kaunis on sielusi sinun ja itsenäsi kovasti rakastettu. 

Lakkaa siis yrittämästä ja huomaat olet siunattu.

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Rakkaudesta

 Halusin tietää, osaanko vielä rakastaa.
Vieläkö kykenen avaamaan sydämeni?
Ja osaanko rakastaa myös silloin, kun toinen ei toteuta toiveitani.
Ei puhu, tee ja mene kuten haluan.

Halusin tietää kykenenkö olemaan läsnä 
myös silloin, kun ennen olisin valinnut olla yksin.
Näyttäisinkö pahan oloni?
Sanoisinko ulos itsestäni myös ne sanat, 
jotka vaativat päästä kuuluville, vaikka tuomitsin ne itsekin?

Saisinko aikaan aitoa keskustelua?
Aidon yhteyden?
Vai vieläkö odottaisin harmonista hyminää?
Ja että osaisinko jo pitää puoleni, 
kun toinen heikkoudessaan sälyttäisi jotain päälleni?
Osaisinko palauttaa vastuun takaisin omistajalleen vastuullisesti? 
Nähden toisen tarpeen tukeen ja lempeyteen?
Sortumatta paheksuntaan tai ylimielisyyteen?
Antaisinko itselleni anteeksi, kun itse tuputan toiselle minulle kuuluvaa?

Päästäisinkö vapauteen, kun aika on?
Pitäisinkö sydämessä siitä huolimatta?

Harjoittelin rakkauden lakeja vain havaitakseni 
ettei niitä ole.